Hakuaika päättyy 27.3.2026 klo 11:59
VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJA – tule mukaan rakentamaan lasten onnellista arkea Kinnulaan!
VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJA - tule mukaan rakentamaan lasten onnellista arkea Kinnulaan!
Etsimme joukkoomme varhaiskasvatuksen opettajia Silkkilinnan ja Leenanlinnan päiväkoteihin. Tarjolla on kaksi kokoaikaista ja toistaiseksi voimassa olevaa tehtävää sekä yksi perhevapaan sijaisuus (alustavasti 1.8.2026-12.2.2027).
Kinnulassa toimii kaksi lämminhenkistä ja yhteisöllistä kunnallista päiväkotia. Silkkilinnassa tarjotaan myös vuorohoitoa, ja Leenanlinnassa lapsilla on mahdollisuus täydentävään varhaiskasvatukseen. Meidän arjessamme korostuvat lapsen hyvinvointi, osallisuus ja leikin ilo - turvallisessa, rohkaisevassa ympäristössä jokainen saa kasvaa omana itsenään.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista sekä oppimisympäristöjen rakentamisesta yhdessä työtiimisi kanssa. Tuet lasten yksilöllistä kasvua ja oppimista varhaiskasvatussuunnitelmien mukaisesti ja tuot omaa osaamistasi osaksi kehittämismyönteistä yhteisöämme.
Jos toimit vuorohoitopäiväkodissa, saat lisäksi tasolisän vuorohoidon pedagogisesta suunnittelusta.
Toivomme sinulta
· kehittymishalukkuutta ja avointa asennetta
· hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja
· varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaista kelpoisuutta tai siirtymäsäännöksen mukaista koulutusta
· valmiutta käyttää erilaisia digitaalisia järjestelmiä
Tarjoamme sinulle
· lämminhenkisen, osaavan ja kehittämisestä innostuneen työyhteisön
· mahdollisuuden tuoda omat ideasi näkyväksi arjen pedagogiikassa
· joustavat työjärjestelyt ja esihenkilön tuen arjen tilanteissa
· henkilöstöetuna mahdollisuuden maksuttomaan ruokailuun (verotusarvo)
· työpaikan, jossa lapsen hyvinvointi ja kasvun ilo ovat kaiken keskiössä
· tasopalkkaa korkeamman palkan heti työsuhteen alussa
Työsuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Koulutuksesi (kasvatustieteen kandidaatti tai muu opettajapätevyys/maisteri) huomioidaan palkkauksessa. Koeaika on kuusi kuukautta.
Palkka
kasvatustieteen kandidaatti tai muu opettajakelpoisuus 2912,34 e (vrt OVTES A1 2809,37)
kasvatustieteen maisteri 3002,07 e (vrt OVTES A1 2809, 37)
tasolisä vuorohoitopäiväkodissa toimivalle opettajalle + 51,25
Mikäli kelpoista hakijaa ei löydy, tehtävä voidaan täyttää määräajaksi myös ei-kelpoisella hakijalla (vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin pätevyys). Tällöin työehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.
Palkka KVTES 2859,75 + mahdollinen työkokemuslisä (vrt KVTES A1 2809,37)
Hakuohjeet
Lähetä hakemuksesi, CV:si ja opintotodistuksesi 27.3.2026 mennessä Kuntarekryn kautta. Haastatteluja voidaan järjestää jo hakuajan aikana.
Valitun on ennen työn aloitusta esitettävä rikostaustaote sekä täytettävä tartuntatautilain (§55) mukainen terveydentilaselvitys (tuberkuloosikysely).
Tule mukaan tekemään lapsille turvallista, innostavaa ja merkityksellistä arkea - me odotamme sinua joukkoomme!
Varhaiskasvatuksen päällikkö Beata Vaateri, beata.vaateri@kinnulafi, 044 4596299
Kinnulan kunta, Sivistys, Varhaiskasvatus
Astu pois valmiilta urilta, tule Kinnulan Syvänmoalle!
”Missää ei oo nii hyvä, ku tässä moalimassa ja Kinnulassa!”
Leenantie 2
Kinnula 43900
Kinnulan kunta
Kinnulan kunta