Hakuaika päättyy 4.5.2026 klo 15:00
Etsitkö merkityksellistä työtä, jossa saat tukea lasten kasvua, oppimista ja hyvinvointia joka päivä?
Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa määräaikaiseen sijaisuustehtävään ajalle 3.8.2026-31.5.2027.
Varhaiskasvatuksen opettajana olet tärkeä osa lasten jokapäiväistä elämää. Tuet ja rohkaiset heitä kasvamaan, oppimaan uutta ja voimaan hyvin turvallisessa sekä kannustavassa ympäristössä. Meillä työskentelet tiiviissä ja toisiaan arvostavassa työyhteisössä, jossa yhteistyö ja osaamisen jakaminen kuuluvat arkeen.
Tehtäviisi kuuluu mm.
- varhaiskasvatussuunnitelman mukaisten toimintojen suunnittelu, toteutus ja arviointi
- toiminnan tavoitteellisuudesta ja pedagogiikan kehittymisestä huolehtiminen
- tukea ja ohjata lasten sosiaalisia taitoja, tunnetaitoja ja kokonaisvaltaista kehitystä
- lapsen turvallisen kannustavan ja myönteisen oppimisympäristön edistäminen
- lasten kehityksen ja oppimisen havannointi ja dokumentointi
- tiivis yhteistyö huoltajien, varhaiskasvatuksen tiimin ja muiden asiantuntijoiden kanssa.
Tehtävä sijoittuu Kourujärven päiväkotiin alle 3-vuotiaiden ryhmään. Kourujärven päiväkodissa on kolme päiväkotiryhmää ja yksi esiopetusryhmä, joka toimii Kourujärven koulun yhteydessä. Päiväkoti sijaitsee keskellä puistomaista asuinaluetta Kourujärven koulun ja kirjaston välittömässä läheisyydessä. Ympäröivä luonto lampineen ja metsäpolkuineen mahdollistaa luonnon ihmeiden kokemisen luontevasti, päivittäin. Metsäretkikohteet ovat aivan aidan takana.
Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus. Hakemukseen on liitettävä jäljennös kelpoisuuden osoittavasta todistuksesta. Huomioimme 30.6.2026 mennessä kelpoisuuden saavuttavat hakijat (valintapäätös on ehdollinen, kunnes kelpoisuuden osoittava todistus on esitetty).
Tehtävässä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Palkka- ja palvelussuhdeasiat määräytyvät OVTES:n mukaan.
Hakemus tulee jättää ensisijaisesti sähköisessä järjestelmässä (Kuntarekry).
Valitun on toimitettava nähtäväksi ennen tehtävän vastaanottamista rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote.
Lisätietoja rikostaustaotteesta ja sen tilaamisesta osoitteessa:
https://www.oikeusrekisterikeskus.fi/fi/index/palvelut/rikosrekisteriote/rikostaustaotelastenkanssatoimimiseen.html
Lisätietoja antaa Kourujärven vs. päiväkodin johtaja Teemu Rintala, puh. 040 172 9495, teemu.rintala@rauma.fi
Rauman kaupunki, sivistystoimiala, Kourujärven päiväkoti
Rauma on valovoimainen, noin 39 000 asukkaan meri- ja kulttuurikaupunki. Kaupungissa yhdistyvät historia, pitkät perinteet omaava teollisuus sekä vahva yhteisöllisyys. Raumalla elämä on luanikasta eli helppoa, sujuvaa, vaivatonta ja mukavaa – sellaista kuin ihmisellä pitäisi kotonaan olla.
Rauman kaupunki on Satakunnan kolmanneksi suurin työnantaja ja sen palveluksessa on noin 1600 työntekijää. Kaupunkiorganisaatio on jaettu neljään toimialaan: konsernipalvelut-toimiala, sivistystoimiala, elinvoimatoimiala ja tekninen toimiala. Panostamme henkilöstön hyvinvointiin ja osaamiseen. Tarjoamme merkityksellisiä työtehtäviä, joilla vaikutamme asukkaiden arkeen sekä koko kaupungin kehittymiseen.
Rauman kaupunki on savuton työpaikka, jossa edistetään terveellistä ja turvallista työympäristöä.
Taninpolku 2
Rauma 26660
Rauman kaupunki, sivistystoimiala, Kourujärven päiväkoti
Rauman kaupunki, sivistystoimiala, Kourujärven päiväkoti