Hakuaika päättyy 29.3.2026 klo 12:00
Oletko juuri sinä etsimämme varhaiskasvatuksen opettaja, jolla on ammattitaitoinen ja innostunut ote työhönsä?
Riihimäen kaupungin sivistyksen- ja hyvinvoinnin toimialueen varhaiskasvatuksessa Kontiontien päiväkodissa on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan määräaikainen toimi 1.8.2026 - 30.7.2027.
Kontiontien päiväkodissa tarjoamme varhaiskasvatusta sillä periaatteella, että jokaisella on oikeus tulla hyväksytyksi ja saada onnistumisen kokemuksia. Meillä jokaisella lapsella on sylioikeus ja toivomme, että lapset käyttävät sitä. Kuuntelemme lasta keskittyen tilanteeseen, otamme lapsen syliin, kosketamme lasta ja lohdutamme lasta. Suhtaudumme avoimesti ja kunnioittavasti perheisiin ja näemme kotien toiveet työtämme tukevina asioina. Aikuinen vastaa lapsen hyvinvoinnista ja oppimisesta mutta lapsi tekee itseään koskevia valintoja. Meillä aikuiset luovat omalla käyttäytymisellään mallin hyvästä vuorovaikutuksesta ja ilmapiiristä.
Olemme innostunut ja työhömme sitoutunut työyhteisö. Tuemme ja kannustamme toisiamme. Olemme avoimia erilaisille mielipiteille ja kuuntelemme toisiamme. Meillä on hyvä ja iloinen ilmapiiri ja huumorinkukka kukoistaa. Autamme ja tuemme toisiamme ja annamme toisillemme positiivista palautetta. Tiimit ovat toimivia ja jokainen meistä vastaa omalta osaltaan tiimin toimivuudesta.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat siitä, että lapsiryhmän toiminta ja pedagogiikka on varhaiskasvatussuunnitelman mukaista. Vastaat lapsiryhmän toiminnan suunnittelusta, toiminnan suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden toteutumisesta sekä toiminnan arvioinnista, kehittämisestä ja
dokumentoinnista ryhmässä. Osallistut päiväkodissasi pedagogisen kehittämisen työryhmiin sekä koko päiväkodin yhteisen pedagogiikan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen yhteistyössä koko työyhteisön
kanssa. Edistät lapsen edun mukaista toimintaa vahvistaen lasten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa, turvallisuutta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Olethan motivoitunut työntekijä, jolla on ammattitaitoinen ja innostunut ote työhön. Arvostamme yhteistyökykyä ja oma-aloitteisuutta sekä positiivista ongelmanratkaisukykyä. Perehdytämme ja opastamme sinut työhösi.
Edellytämme sinulta lain 540/2018 26 §:n tai lain siirtymäsäännösten § 75 mukaista kelpoisuutta.
Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioimme myös vailla kelpoisuutta olevat hakijat.
Tehtävän tasopalkka on alkaen 2 935,04 €/kk. Sen lisäksi voit saada aikaisempaan työkokemukseesi perustuvaa työkokemuslisää (3 % tai 8 % tehtäväkohtaisesta palkasta), kelpoisuuslisää sekä 6 kk kuluttua aloituksesta työsuorituksen arviointiin perustuvaa henkilökohtaista lisää.
Työ alkaa 1.8.2026. Työaika on 38 h 15 min/viikko ja kuusi ensimmäistä kuukautta ovat koeaikaasi. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Ennen työsopimuksen allekirjoittamista valitun tulee esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisterin ote.
Haastattelut pidetään viikolla 14-15.
Hakuaika päättyy 29.3.2026 klo 12.
Hakemukset pyydämme ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi.
Jos hakemuksen jättäminen Kuntarekry-järjestelmän kautta ei ole mahdollista, voit toimittaa kirjallisen hakemuksen osoitteella Kontiontien päiväkoti, Kontiontie 34 A, 11101 Riihimäki.
Varhaiskasvatusyksikön johtaja Pirjo Kaleva, pirjo.kaleva@riihimaki.fi, p. 0505715764
Riihimäen kaupunki, 02 Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, Varhaiskasvatus, Kontiontien päiväkoti
Haluaisitko sinäkin olla yksi Riihimäen kaupungin noin 1100 rohkeasta, ripeästä ja reilusta kunta-alan ammattilaisesta?
Tule tekemään kanssamme merkityksellistä työtä ja tuottamaan asiantuntevaa palvelua kuntalaisillemme. Vuosittainen henkilöstökyselymme osoittaa, että meillä on toimivat työyhteisöt ja esihenkilötyömme saa kiitosta. Huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista myös vapaa-ajalla. Käytössämme on esimerkiksi Epassi Flex-etu, henkilöstön omaehtoisia liikuntaryhmiä, henkilöstön virkistyspaikka Hirvijärven rannalla ja hyvät työterveyshuoltopalvelut Terveystalolla.
Olemme sitoutuneet edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Toivomme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta."
Vuosi 2026 on Riihimäen kaupungilla omistettu osaamisen kehittämiselle ja jatkuvalle oppimiselle. Lupa oppia -teemavuoden tavoitteena on vahvistaa oppivan organisaation kulttuuriamme ja kannustaa työntekijöitämme hyödyntämään monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Teemavuonna haluamme tarjota jokaiselle työntekijällemme inspiraatiota, tukea ja tilaisuuksia oppia niin yhdessä kuin itsekseenkin.
Tervetuloa työkaveriksemme!
Kontiontie 34 A
Riihimäki 11100
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Riihimäen kaupunki
Riihimäen kaupunki