Hakuaika päättyy 19.4.2026 klo 22:00
Varhaiskasvatuksen opettajan toimi (3522)
Viihtyisä Perämeren rantaan ja Kemijoen maisemiin sijoittuva Keminmaan kunta kaupunkimaisilla palveluilla ja loistavilla yhteyksillä kutsuu tulevaisuuden tekijöitä. Tule sinäkin. Tehdään yhdessä tulevaisuuden Keminmaa.
Keminmaan varhaiskasvatuksessa on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan toimi (3522) 3.8.2026 alkaen.
Kelpoisuusehtona on varhaiskasvatuslain 540/2018 § 26 mukainen kelpoisuus. Lisäksi edellytämme esiopetuskelpoisuutta (asetus 986/1998 ja asetus 865/2005). Tehtävän alkaessa toimi sijoittuu esiopetukseen.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta. Työn keskeisin tehtäväalue on lapsiryhmän pedagogisen toiminnan suunnittelu, toteuttaminen, kehittäminen ja arviointi sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukeminen.
Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja tiimityötaitoja sekä hyvää organisointikykyä. Odotamme sinulta vahvaa pedagogista työotetta ja osallisuutta edistävää vuorovaikutusta lasten ja perheiden kanssa. Haluat kehittää tasa-arvoista ja laadukasta esiopetusta ja varhaiskasvatusta yhdessä työyhteisön kanssa.
Tarjoamme sinulle innostuvan ja kehitysmyönteisen työyhteisön. Olitpa sitten vasta valmistunut tai kokenut ammattilainen, olet lämpimästi tervetullut osaksi Keminmaan varhaiskasvatuksen osaavaa työyhteisöä.
Palkkaus on OVTES:n ja kunnan tasopalkkajärjestelmän mukainen 3135,89 €/kk. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Käytössä ovat työnantajan tarjoamat Epassiedut (200 €/vuosi).
Tehtävään valitun on toimitettava hyväksytty lääkärintodistus terveydentilasta ja tartuntatautilain (55§) mukainen selvitys sekä esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan.
Satu Rovala
Varhaiskasvatusyksiköiden johtaja
satu.rovala@keminmaa.fi
p. 040 578 6021
Paula Rautio
Varhaiskasvatuksen johtaja
paula.rautio@keminmaa.fi
p. 040 587 9194
Satu Rovala
Varhaiskasvatusyksiköiden johtaja
satu.rovala@keminmaa.fi
p. 040 578 6021
Paula Rautio
Varhaiskasvatuksen johtaja
paula.rautio@keminmaa.fi
p. 040 587 9194
Keminmaan kunta, Sivistyspalvelut
Keminmaa
Keminmaa
Keminmaa 94400
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Keminmaan kunta, Sivistyspalvelut
Keminmaan kunta, Sivistyspalvelut