Hakuaika päättyy 28.1.2026 klo 23:59
Tervetuloa varhaiskasvatuksen sosionomi työskentelemään Tammikummun päiväkotiin!
Varhaiskasvatuksen sosionomina suunnittelet, arvioit ja toteutat varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa ja tuet lapsen yksilöllistä oppimista Kauniaisten varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti yhdessä tiimin ja koko työyhteisön kanssa. Rakennat yhdessä työyhteisön kanssa laadukasta varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimintakulttuuria ja oppimisympäristöä. Erityisosaamisellasi tuot yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja sosiaalipedagogisia näkökulmia pedagogiseen työhön.
Päiväkoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, mutta silti omassa rauhassaan. Sisätilat ovat valoisat, avarat ja modernit. Meillä on jakotiloja, liikuntasali, ateljee sekä hyvät työskentely- ja taukotilat henkilöstölle. Päiväkodissa on kaksi isoa pihaa, jotka mahdollistavat monenlaisen toiminnan järjestämisen sekä lapsille tilaa energian purkamiseen.
Työyhteisössämme on työuransa alkuvaiheessa olevia, työkokemusta jo kerryttäneitä sekä pitkän linjan konkareita. Ryhmissä on selkeät käytänteet, joita kuitenkin kehitetään jatkuvasti henkilöstön sekä lasten toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Päiväkotiapulainen sekä resurssilastenhoitajat tukevat ryhmiä avustavissa tehtävissä sekä sijaistuksissa. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä kieli- ja kulttuuriopettaja ovat aidosti osa työyhteisöämme. Keittiössämme työskentelee ruokapalvelutyöntekijä ja päiväkodin puhtaudesta vastaa laitoshuoltaja, joka puhdistaa päiväkotimme kemikaalittomasti.
Toimintamme punaisena lankana on positiivinen pedagogiikka. Tähän toimintatapaan on sitoututuneita kaikki meillä työskentelevät. Menetelmän ei tarvitse olla tuttu entuudestaan, toimintatapa on omaksuttavissa arjessa ja työkavereilla on jaettavaksi monia hyviä käytännön vinkkejä.
Tarjoamme sinulle:
- Hyvin resursoidun varhaiskasvatuksen arjen
- Osaavan ja motivoituneen työyhteisön tuen
- Tehtävän, jossa saat pääset kehittämään sosionomin työnkuvaa Kauniaisissa
- ePassin Flex-eduin, 260e/vuosi
- Kauniaisten uimahallin maksuttoman käytön
- Monien yritysten tarjoamat edut Kauniaisten kaupungin työntekijöille
Edellytymme sinulta:
- Motivoitunutta sekä työhön tarttuvaa asennetta
- Hyviä yhteistyötaitoja sekä itsesi johtamisen taitoja
- Rohkeutta kokeilla uusia toimintatapoja
- Vastuullista ja ammatillista työotetta
- Suomen kielen osaamista
Tehtäväkohtainen peruspalkka: 2987,57 e/kk sekä mahdolliset kokemuslisät
Työaika: 38h15min/vko
Sopimusala: KVTES
Tehtävä täytetään 7.4.2026 alkaen.
Kati Tikka
kati.tikka@kauniainen.fi
Kauniaisten kaupunki, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus
Tervetuloa työskentelemään elämäniloiseen, aktiiviseen ja yhteistyökykyiseen Kauniaisten kaupunkiin! Kauniainen on oppimismyönteinen, fiksun toiminnan ja yhteistyön kaupunki, jossa kuntalainen on keskiössä.
Kauniaisten kaupunki tarjoaa hyvin resursoidun varhaiskasvatuksen arjen. Yksiköissä on ryhmien kasvatusvastuullisten ja johtajan lisäksi päiväkotiapulaisia, resurssilastenhoitajia sekä ruokapalvelutyöntekijä ja laitoshuoltaja. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat sekä kieli-ja kulttuuriopettaja ovat osa arkeamme ja tukevat yksiköissä toimivien varhaiskasvatuksen ammattilaisten työtä. Kauniaisten kaupunki suhtautuu työnantajana myönteisesti koulutuksiiin ja työntekijöillä on oman kiinnostuksensa mukaisesti mahdollisuus lisävastuuseen.
Lippajärventie 1
Kauniainen 02700
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Kauniaisten kaupunki
Kauniaisten kaupunki