Skip to main content
Top menu
  • Jobs
  • Varhaiskasvatuksen sosionomi

    Hakuaika päättyy 30.3.2026 klo 13:00

    Hae työpaikkaaSuosikiksi

    Pietarsaaren Kaupunki julistaa haettavaksi yksi varhaiskasvatuksen sosionomin virka Alman vuorohoitoon.

    Haluatko työskennellä varhaiskasvatuksessa, jossa lapsen näkökulma, sensitiivinen kohtaaminen ja korkea laatu ovat toiminnan keskiössä?

    Pietarsaaren kaupunki julistaa haettavaksi yksi varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävä päiväkoti Alman vuorohoitoon. Työ on kolmivuorotyötä, ja siihen sisältyy työvuoroja arkipäivinä, iltaisin, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä. Työskentely tapahtuu sekä suomeksi että ruotsiksi. Edellytämme, että sitoudut tekemään vuorotyötä.

    Pietarsaaren varhaiskasvatuksessa toimimme tavoitteellisesti myönteisen, inklusiivisen ja vahvuusperustaisen pedagogiikan mukaisesti. Jokaiselle lapselle annetaan mahdollisuus kasvaa ja kehittyä omista lähtökohdistaan. Meillä pääset osaksi ammatillista organisaatiota, jossa arvostetaan yhteistyötä, pedagogista johtajuutta ja jatkuvaa kehittämistä.

    Varhaiskasvatuksen sosionomina työskentelet moniammatillisessa tiimissä yhdessä opettajan ja lastenhoitajan kanssa. Sinulla on keskeinen rooli lasten sosiaalisen ja emotionaalisen kehityksen tukemisessa sekä turvallisen ja inklusiivisen oppimisympäristön edistämisessä. Työ toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti.

    Tehtäviin kuuluu:

    - lasten hyvinvoinnin sekä sosiaalisen ja emotionaalisen kehityksen edistäminen
    - tavoitteellinen työskentely lasten tarpeiden ja vahvuuksien pohjalta
    - osallistuminen inklusiivisen ja turvallisen toimintakulttuurin rakentamiseen
    - tiivis yhteistyö kollegoiden, huoltajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa
    - kasvatusyhteistyön kehittäminen
    - osallistuminen tiimin yhteiseen suunnittelu- ja kehittämistyöhön

    Etsimme henkilöä, joka haluaa tehdä merkityksellistä työtä ja vaikuttaa lasten elämään. Arvostamme aitoa kiinnostusta lapseen, kykyä kuunnella ja kohdata, hyviä yhteistyötaitoja sekä aloitteellisuutta. Valinnassa huomioidaan myös hakijan soveltuvuus työyhteisöön ja työryhmään.

    Varhaiskasvatuksen sosionomien työaika on 38 tuntia 15 minuuttia viikossa, työ on jaksotyö. Palkkaus määräytyy KVTES:in mukaisesti. Kaupungin työntekijänä saat käyttöösi myös kaupungin palvelujen henkilöstöetuja sekä ePassin kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointietuja.

    Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018 §27) mukaan. Koeaika on kuusi kuukautta.

    Tehtävään valitun on ennen työn aloittamista esitettävä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain (§55) mukaisesti ennen työn aloittamista on lisäksi selvitettävä tuberkuloosiriski.

    Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset esitetään haastatteluun kutsuttaessa.

    http://www.pietarsaari.fi http://www.pietarsaari.fi

    Nadja Finnholm, Varhaiskasvatuspäällikkö
    0447851755, nadja.finnholm@pietarsaari.fi

    Lisa Ström, päiväkodinjohtaja
    0447851755, lisa.strom@pietarsaari.fi

    Pietarsaaren kaupunki, Koulutusvirasto, Varhaiskasvatusosasto

    Pietarsaaren kaupunki on kaksikielinen länsi-rannikolla sijaitseva merenrantakaupunki. Asukkaita on n 20 000.
    Pietarsaari on alueensa dynaaminen keskuskaupunki. Kaupungissa on kattavat monipuoliset palvelut. Elinkeinoelämä on vireää suurteollisuudesta pieniin jas keskisuuriin yrityksiin. Pietarsaari on myös vahva kultuuri- ja musiikkikaupunki.

    PL41

    Pietarsaari 68601

    Tutustu työnantajaan
    Pietarsaaren kaupunki, Koulutusvirasto, Varhaiskasvatusosasto
    Pietarsaaren kaupunki
    71272416.3.2026 klo 13:00 - 30.3.2026 klo 13:00VakinainenTyösuhde1.8.2026KVTES:in mukaan
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Pietarsaaren kaupunki, Koulutusvirasto, Varhaiskasvatusosasto
    Pietarsaaren kaupunki
    71272416.3.2026 klo 13:00 - 30.3.2026 klo 13:00VakinainenTyösuhde1.8.2026KVTES:in mukaan