Jaa osaamisesi - vaikuta tulevaisuuteen Oppilaitosten avoimet työpaikat Oppilaitokset rekrytoivat

Tiesitkö, että löydät Kuntarekrystä myös erilaisten koulutusorganisaatioiden työpaikat?

Oppilaitokset, kuten ammattikorkeakoulut, ammattiopistot ja koulutuskuntayhtymät, rekrytoivat jatkuvasti uusia osaajia. Haussa on eri alojen opettajien ja ohjaajien lisäksi mm. erilaisia hanke- ja projektityöntekijöitä, hallinnon, viestinnän ja ICT-palveluiden asiantuntijoita sekä tukipalvelutyöntekijöitä, kuten laitoshuoltajia, kokkeja ja asiakaspalvelijoita.

Tältä sivulta löydät tietoa työmahdollisuuksista erilaisissa koulutusorganisaatioissa. Tutustu ja hae mukaan edu-uralle!

Opetus- ja ohjaustyö

Opettajat ovat koulutusorganisaatioiden suurin henkilöstöryhmä. Tarjolla on laajalti eri ammattialojen opettajien sekä mm. opinto-ohjaajien ja opintosuunnittelijoiden paikkoja ympäri Suomen.

Osa tehtävistä voi oppilaitoksesta ja työnkuvasta riippuen sisältää myös esimerkiksi tutkimus- ja kehittämistyötä sekä verkostoyhteistyötä oman ammattialan projektien parissa.

Avoimet opetus- ja ohjaustehtävät
Monipuolista asiantuntijatyötä
Projekti- ja hanketyö

Useimmissa ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa on jatkuvaa kehittämis-, tutkimus- ja verkostotyötä eri alojen projekteissa ja hankkeissa. Tarjolla on eri tasoisia vakituisia ja määräaikaisia työsuhteita.

Projekti- ja hanketehtävät
Hallinnolliset palvelut

Myös erilaisissa hallinnon tehtävissä työskentelee satoja osaajia eri oppilaitoksissa. Organisaatiosta riippuen tarjolla on monipuolisesti tehtäviä mm. henkilöstö- ja taloushallinnon sekä lakipalvelujen parissa.

Hallinnon tehtävät
ICT- ja viestintäpalvelut

Oppilaitosten arjen sujuvuudesta ja toiminnan näkyvyydestä huolehtii myös iso joukko ICT-alan sekä viestinnän ja markkinoinnin osaajia. Alan tehtävissä on tarjolla erilaisia johto- ja asiantuntijatason paikkoja.

ICT- ja viestintäpalvelutehtävät
Tukipalvelut

Koulutusorganisaatioissa työskentelee myös tuhansia erilaisten tukipalvelujen ammattilaisia. Työntekijöitä haetaan mm. laitoshuollon, kiinteistönhoidon, asiakaspalvelun ja ravintolatoiminnan monipuolisiin tehtäviin.

Tukipalvelutehtävät
Tutustu työmahdollisuuksiin: Katso kaikki oppilaitosten avoimet tehtävät Artikkelit

Kuntarekry.fi -sivustolta löydät myös työnhakuvinkkejä ja ajankohtaista asiaa työelämästä sekä sivuston ja hakijaportaalin käytöstä.

Tutustu työelämäuutisiin

Miten pitää huolta oman osaamisen ajantasaisuudesta työmarkkinoilla?
Lue lisää
Etätyömahdollisuuksia tarjotaan myös kuntasektorilla
Lue lisää
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat kertovat: miksi hakeutua töihin julkiselle sektorille?
Lue lisää
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Ammattiopisto Livia on yksi niistä.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia on yksi niistä.

Omniassa on hyvä olla, oivaltaa ja onnistua. Tehtävämme on edistää kansalaisten osallisuutta, osaamista ja hyvinvointia sekä alueen kuntien, yhteisöjen ja yritysten elinvoimaa.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Etelä-Savon Koulutus Oy on yksi niistä.

Me varmistamme Etelä-Savon alueen elinvoiman ja kilpailukyvyn tuottamalla työelämän tarvitsemia osaajia.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Hyria on yksi niistä.

Hyria tuottaa koulutus- ja valmennuspalveluja, joiden avulla asiakkaillamme on enemmän mahdollisuuksia hyvään elämään. Autamme yrityksiä kasvamaan ja kehittymään sekä vahvistamme työllisyyttä.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Hämeen ammatti-instituutti on yksi niistä.

HAMI - kestävää ammattitaitoa! Hämeen ammatti-instituutti (HAMI) on monialainen toisen asteen ammatillinen oppilaitos. Meiltä valmistuu ammattilaisia metsiin, meijereihin, maatiloille sekä liha- puutarha- ja viheralalle.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Hämeen ammattikorkeakoulu Oy on yksi niistä.

Meitä yhdistää into tarttua toimeen ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta oikeilla teoilla. Tervetuloa HAMKiin, muutos on käsissäsi. Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) on oppimis- ja tutkimusyhteisö tekijöille, jotka haluavat muuttaa maailmaa.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Itä-Savon koulutuskuntayhtymä, Samiedu on yksi niistä.

Töitä on kahdenlaisia. On mikromanageerausta ja kellon tuijottelua ja sitten niitä, jotka oikeasti jättävät jäljen maailmaan ja ihmisiin. Me yhdessä opiskelijoidemme kanssa uskomme jälkimmäiseen.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä on yksi niistä.

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä on menestyvän toimialueen vetovoimainen vaikuttaja. Koulutuskuntayhtymän tehtävänä on nuorten ja aikuisten elinikäisen oppimisen edistäminen sekä työyhteisöjen kehittäminen.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU on yksi niistä.

Koulutuskeskus JEDU järjestää monialaista ja laadukasta toisen asteen ammatillista koulutusta … Ammatillinen koulutus kehittyy ajan mukana niin rakenteellisesti kuin sisällöllisesti.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia on yksi niistä.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia rakentaa astetta parempaa tulevaisuutta. Luomme kaikenikäisille opiskelijoillemme ja yritysasiakkaillemme mahdollisuuksia osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy on yksi niistä.

Kajaanin ammattikorkeakoulu palvelee toiminnallaan alueen kehitystarpeita hyvinvoinnin, teknologian ja viestinnän sekä matkailun alueilla.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Karelia Ammattikorkeakoulu Oy on yksi niistä.

Karelia-ammattikorkeakoulu on arvostettu ja hyvinvoiva korkeakouluyhteisö, jonka osaamisen ja kehittämisen keskeisin voimavara on henkilöstömme. Meillä Kareliassa työskentelee noin 300 henkilöä opetus-, hallinto- sekä tki-tehtävissä.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia on yksi niistä.

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia ylläpitää Ammattiopisto Lappiaa ja omistaa Lappia-Koulutus Oy:n. Ammattiopisto Lappia ja Lappia-Koulutus Oy tarjoavat käytännönläheistä ammatillista koulutusta nuorille…

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä KPEDU on yksi niistä.

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Kpedu on maakunnallinen koulutus- ja kehittämisorganisaatio. Kpeduun kuuluva Keski-Pohjanmaan ammattiopisto järjestää koulutusta usealla toimialalla:

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä on yksi niistä.

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda … Keuda, johtava ammatillinen kouluttaja ja työelämän kehittäjä, tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita koulutuksia, jotka valmistavat opiskelijoita työelämään ja jatko-opintoihin.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Kotkan - Haminan seudun koulutuskuntayhtymä on yksi niistä.

Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä on Haminan, Kotkan, Miehikkälän, Pyhtään ja Virolahden vuonna 2005 perustama kuntayhtymä. Alueen ammatillisen koulutuksen juuret ulottuvat kuitenkin reilusti yli sadan vuoden taakse.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Koulutuskeskus Brahe on yksi niistä.

Sykkiikö sydämesi opetusalalle? Haluatko työskennellä osaavien ja kannustavien kollegoiden kanssa? Meillä Brahessa pääset osaksi 150 hengen työyhteisöä, jossa arvostetaan yhteistyötä ja opiskelijalähtöistä tekemistä.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä on yksi niistä.

Muuttuvassa maailmassa tarvitsemme osaavia tekijöitä ja yhteistyön taitajia, rohkeita kehittäjiä ja suunnan näyttäjiä, edelläkävijöitä.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä on yksi niistä.

Luksia tarjoaa monipuolista ammatillista koulutusta ja kouluttaa osaajia Länsi-Uudellamaalla. Koulutuskuntayhtymän jäsenkuntia ovat Hanko, Inkoo, Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Länsirannikon Koulutus Oy WinNova on yksi niistä.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova järjestää toisen asteen ammatillista perus-, lisä- ja täydennyskoulutusta, oppisopimuskoulutusta sekä muuta ammatillista koulutusta. Työelämän kehittäminen on ammattikoulutuksen ohella keskeinen ydintehtävä.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä, Novida - ammattiopisto ja lukio on yksi niistä.

Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä ylläpitää Novida – ammattiopisto ja lukio –oppilaitosta. Ammatillisen koulutuksen toimipaikat ovat Liedossa, Loimaalla ja Uudessakaupungissa. Lukio toimii Loimaalla.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Koulutuskuntayhtymä OSAO on yksi niistä.

Tervetuloa OSAOon! Tuntuuko ajatus oman osaamisesi jakamisesta palkitsevalta? Oletko jo tehnyt uraa ja mietit, miten saisit työn ja muun elämän tasapainoon? Asiantuntija, kaipaatko työhösi kestäviä arvoja, avoimuutta ja ihmisläheisyyttä?

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä on yksi niistä.

Tarjoamme Sinulle mahdollisuuden työskennellä mielenkiintoisissa tehtävissä monialaisessa REDU-konsernissa ammatillisen koulutuksen sekä koulutus-, liikunta- ja urheilupalvelujen parissa.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Saimaan ammattikorkeakoulu Oy on yksi niistä.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Saimaan ammattiopisto Sampo on yksi niistä.

Saimaan ammattiopisto Sampo tarjoaa ammatillista koulutusta ja koulutus- ja kehittämispalveluja yrityksille ja muille yhteisöasiakkaille. Toimipisteet ovat Lappeenrannassa, Imatralla ja Ruokolahdella.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Salon seudun koulutuskuntayhtymä on yksi niistä.

Salon seudun koulutuskuntayhtymä (SSKKY) on Salossa ja sen ympäristökunnissa toimiva koulutuksen järjestäjä. SSKKY:n jäsenkunnat ovat Kemiönsaari, Koski Tl, Paimio, Salo, Sauvo ja Somero.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Satakunnan koulutuskuntayhtymä on yksi niistä.

Satakunnan koulutuskuntayhtymä tarjoaa monipuolista ammatillista koulutusta nuorille, aikuisille ja työelämälle. Lähes 5 000 opiskelijan koulutuksesta, palveluista ja maakunnallisista kehittämistehtävistä vastaa noin 300 osaavaa sataedulaista.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Savon koulutuskuntayhtymä on yksi niistä.

Savon koulutuskuntayhtymä on yksi Suomen suurimmista ammatillisen koulutuksen järjestäjistä: vuosittain 18 000 opiskelijaa osallistuu kattavaan opetustarjontaamme ja olemme yli 700 ammattilaisen työpaikka.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Savonia-ammattikorkeakoulu on yksi niistä.

Tällä menolla kohti unelmatyötä Savoniassa … Meillä Savoniassa on yhteiset arvot (rohkeus, yhteisöllisyys, vaikuttavuus ja luotettavuus), joihin toimintamme perustuu.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Turun ammattikorkeakoulu Oy on yksi niistä.

Turun AMK on 12 000 osaajan yhteisö, johon kuuluu opettajia, asiantuntijoita ja opiskelijoita – eri vaiheissa uraansa olevia ammattilaisia. Rekrytoimme tulevina vuosina voimakkaasti ja etsimme uusia osaajia yhteisöömme.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä YSAO on yksi niistä.

YSAO avaa ovet työelämään, tänään ja huomenna. Olemme alueen, yritysten ja taidon kehittäjä, joka tekee työtä osaavamman maailman puolesta. Antaa taidon näkyä!

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri on yksi niistä.

Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden koulunkäyntiä ja toimintakykyä sekä heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten osaamista.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Jyväskylän steinerkoulu on yksi niistä.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. SASKY koulutuskuntayhtymä on yksi niistä.

SASKY koulutuskuntayhtymän jäsenkunnat ovat Huittinen, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Keuruu, Kihniö, Kokemäki, Multia, Mänttä-Vilppula, Parkano, Punkalaidun, Ruovesi ja Sastamala.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Björneborgs svenska samskola ab. on yksi niistä.

Tutustu työnantajaan
Palvelualat
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Careeria Oy on yksi niistä.

Careeria on monialainen ammatillinen oppilaitos, joka tarjoaa mahdollisuuksia ja ratkaisuja nuorille ja aikuisille sekä yrityksille ja organisaatioille.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Vaasan ammattikorkeakoulu on yksi niistä.

Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja.

Tutustu työnantajaan
Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur on yksi niistä.

Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur (SÖFUK) är en samkommun med de 14 tvåspråkiga kommunerna längs kusten från Karleby i norr till Kristinestad i söder som medlemmar.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä on yksi niistä.

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Poke on keskisuuri, moderni ja monipuolinen ammattiopisto. Poke järjestää koulutusta Saarijärvellä, Viitasaarella, Äänekoskella ja Laukaassa. Toiminnassamme painottuu seudullisuus:

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Järviseudun ammatti-instituutti JAMI on yksi niistä.

Järviseudun ammatti-instituutti eli tuttavien kesken JAMI on toisen asteen ammatillinen oppilaitos Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Valkeakosken ammattiopisto, VAAO on yksi niistä.

Tervetuloa työkaveriksi Valkeakosken ammattiopistoon! Suomi tarvitsee ammattitaitoisia osaajia nyt ja tulevaisuudessa.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Keuda Koulutuspalvelut Oy on yksi niistä.

Keuda Koulutuspalvelut Oy toteuttaa koulutusta ja valmennusta työelämän muuttuviin tarpeisiin. Jatkuva muutos ja ammattitaidon kehittäminen ovat avainasemassa niin yksilön kuin yrityksen menestymiseksi työelämässä.

Tutustu työnantajaan
Kuntarekryssä on yli 350 työnantajaa. Tampereen yhteiskoulun lukio TYK on yksi niistä.

Tampereen yhteiskoulun lukio (TYK) on ilmaisutaidon erityislukio, jossa opiskellaan valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaiset lukio-opinnot sekä ilmaisutaitoa opiskelijan oman kiinnostuksen mukaan.

Tutustu työnantajaan