Skip to main content
Tutustutaan hyvinvointialueisiin: Pohjois-Savo

12.5.2023 11:07

”Panostamme henkilöstöön”

Pohjois-Savon hyvinvointialueella työskentelee noin 12 500 työntekijää sosiaali- ja terveysalan, pelastustoimen, tutkimuksen, hallinnon ja tukipalveluiden tehtävissä. Ammattinimikkeitä on jatkossa 530, eli töitä on runsaasti tarjolla eri alojen ammattilaisille.

Pohjois-Savon alueella löytyy työpisteitä useita satoja niin kaupungeissa kuin maalaismaisemissa. Hyvinvointialue palvelee yhteensä 19 kunnan asukkaita. Pohjois-Savo on yksi viidestä alueesta, jossa sijaitsee myös yliopistollinen sairaala.

Hyvinvointialue panostaa henkilöstönsä hyvinvointiin ja koulutukseen tarjoamalla mm. nykyaikaiset ja ergonomiset edellytykset työskentelyyn, suunnitelmallisen perehdytyksen tehtäviin, monipuoliset koulutusmahdollisuudet sekä osaavan ja kehitysmyönteisen työyhteisön. Työntekijöiden osallisuudesta ja turvallisuudesta huolehtiminen on työnantajalle tärkeää.

”Uusia työpaikkoja tulee hakuun jatkuvasti, joten seuraa sivuamme!”

Vakituisten työsuhteiden lisäksi tarjolla on runsaasti eri mittaisia sijaisuuksia sairaanhoitajille ja lähihoitajille. Uusi haku hoitoalan keikkatöihin avautuu tammikuun aikana.

Tutustu tarkemmin Pohjois-Savon hyvinvointialueen työmahdollisuuksiin täältä ja organisaatioon osoitteessa: pshyvinvointialue.fi.

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Ajankohtaista Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.