Siirry pääsisältöön
Työpaikat
Lisää suosikkeihin Lisää työpaikkoja suosikeiksi niin voit tarkastella niitä helposti myöhemmin.
Työnantajat
Lisää suosikkeihin Tykkäämällä työnantajista voit listata tähän sinua kiinnostavimmat työnantajat.
Miksi sote-alalle?

16.9.2024 10:35

Sosiaali- ja terveysala työllistää valtavan määrän työntekijöitä Suomessa. Tehtävien ja erikoistumisalojen kirjo onkin laaja jo esimerkiksi pelkästään hoitoalan tehtävissä. Mutta miksi sote-alalle kannattaisi hakeutua, erityisesti julkisen sektorin palvelukseen?

Hyvät työllisyysnäkymät

Sote-alan ammattilaisille on suuri tarve niin tänä päivänä kuin tulevaisuudessa. Alan suurin työllistäjä on hyvinvointialuesektori, mutta myös erilaisissa kuntaomisteisissa terveyspalveluyhtiöissä työskentelee sote-alan ammattilaisia julkisella sektorilla. Työllistymismahdollisuudet ovat siis erinomaiset ympäri Suomen.

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen mukaan hoitoalalla on erityisesti ikäihmisten hoidossa töitä tarjolla, niin palveluasumisessa kuin kotihoidossa. Toki lähihoitajien ja sairaanhoitajien työpanosta kaivataan myös muualla ja hoitajien lisäksi myös mm. lääkäreitä, sosiaalityöntekijöitä, psykologeja ja terapeutteja rekrytoidaan.

Hoitoalan osaajia kouluttavan Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian mukaan eläköityminen tulee olemaan suurta seuraavan kymmenen vuoden aikana, varsinkin lähihoitajien ja sairaanhoitajien osalta. Myös mm. hoiva-avustajille ja sosiaalialan ohjaajille on tarvetta: Hoiva-avustajakoulutus on hyvä mahdollisuus tutustua alaan. Ammattiopisto Gradian hoiva-avustajakoulutukseen hakeutuu paljon myös maahanmuuttajia”.

Mahdollisuus kehittyä

Mahdollisuudet edetä uralla sekä kokeilla erilaisia tehtäviä ovat hyvät sote-alan sisällä. Gradian mukaan alan laajuus mahdollistaa paljon ja työnantajat suhtautuvat esimerkiksi täydennyskoulutukseen myönteisesti. Töitä on mahdollista tehdä moniammatillisissa tiimeissä tai itsenäisesti työnkuvan mukaan.

Etelä-Karjalan hyvinvointialueella henkilöstöä kannustetaan oman osaamisen kehittämiseen. Hyviä keinoja tähän ovat työnkierto ja mentorointi. Viime aikoina Etelä-Karjalassa on panostettu etenkin oppisopimuspolkuihin. Gradian mukaan lähihoitajia koulutetaankin paljon oppisopimuksella, jolloin opiskelu on palkallista. Oppisopimus auttaa myös työllistymisessä jo opintojen aikana. Oppisopimuksella voi suorittaa koko tutkinnon tai sillä voi opiskella vain osan opinnoista.

”Peruskoulutus antaa valmiudet työskennellä useiden eri asiakasryhmien parissa; lapset, ikäihmiset, erikoissairaanhoito. Esimerkiksi meillä on myös useita sairaanhoitajia HR-tiimissä kehittämässä työn prosesseja, hyvinvointia ja rekrytointia. Sotealan ammattilaisena voi edetä johtotehtäviin saakka”, Etelä-Karjalan hyvinvointialueelta kerrotaan.

Tärkeää työtä nyt ja tulevaisuudessa

Sote-alan työn merkityksellisyys yhteiskunnassa ja ihmisten elämänkaaren eri vaiheissa on varmasti kaikille selvää, koska terveys ja turvallisuus ovat hyvän elämän perusteita. Ala on myös murroksessa, kuten koko työelämä jatkuvan teknologisen kehityksen myötä.

”Työ on merkityksellistä ja palkitsevaa, ihmisläheistä työtä. Julkisuuden antama negatiivinen kuva alasta ei täysin vastaa todellisuutta. Alalle on odotettavissa isojakin muutoksia hyvinvointiteknologian kehittyessä, mikä laajentaa työnkuvaa ja tuo työhön uudenlaisia osaamisvaatimuksia”, Gradialta todetaan.

Myös Etelä-Karjalan hyvinvointialue näkee sote-alan ammattilaisten tulevaisuuden näkymät valoisina: ”Mielenkiintoisia työnkuvia ja mahdollisuuksia saman työnantajan palveluksessa on valtavasti. Soteala kehittyy vauhdilla. Me haluamme, että meillä on tulevaisuudessa Suomen onnellisimmat työntekijät - tämä lupaus kertoo varmasti jo sen, että tahtotila työn kehittämiseen ja siihen, että työssä viihtyy, on kova.”

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Työelämä Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.