Skip to main content
Teknisten alojen työpaikat kunnissa ja hyvinvointialueilla

10.5.2024 12:51

Mitä, onko kuntaorganisaatioissa teknisen alan työpaikkoja? Insinöörejä ja IT-tyyppejä ja semmoisia. Onhan niitä!

Vaikka kunta- ja hyvinvointialuesektoria ei aina mielletä teknisen alan työpaikkojen tarjoajaksi, tarvitaan siellä paljon erilaisia teknisen alan osaajia. Ilman näitä teknisen alan ihmisiä monet asiat eivät toimisi tai kehittyisi.

Millaisia tehtäviä on tarjolla?

Tehtävänkuvat vaihtelevat laajasti. Monissa kunnissa on paljon erilaisia teknisiä liikelaitoksia sekä kiinteistö-, infra-, huolto- ja suunnittelupalveluita, joissa tarvitaan osaavia työntekijöitä. Kunnissa tehdään myös esimerkiksi monenlaisia kehittämishankkeita ja hoidetaan maa- ja metsätalouspuolen asioita. Teknisen puolen tehtävillä on suuria vaikutuksia esimerkiksi kaupunkikuvaan tai arjen sujuvuuteen kunnissa.

Lisäksi kunnissa ja esimerkiksi oppilaitoksissa on erilaisia IT-palveluita, joiden pyörittämiseen tarvitaan osaajia. Monet kunnat ja kuntaomisteiset yhtiöt kehittävät omia digitaalisia palveluita, joiden tekemiseen tarvitaan mm. koodareita sekä järjestelmäasiantuntijoita. Tietotekniikan ammattilaiset ovatkin yhä tärkeämpi osa kuntien ja kaupunkien sekä hyvinvointialueiden kehitystä.

Myös hyvinvointialueilla tarvitaan mm. ICT-alan osaajia sekä toimitila- ja välinehuoltajia. Löydät myös pelastustoimen työpaikat Kuntarekrystä teknisten alojen alta.

Itse asiassa, erilaisia teknisten alojen tehtäviä on tarjolla niin paljon, että eihän niitä nyt tähän kukaan jaksaisi kaikkia kirjoittaa. Parempi on, jos katsot itse.

Myös harjoittelupaikkoja

Ovatko opintosi loppusuoralla tai etsitkö harjoittelupaikkaa opintojen ajalle? Näitäkin on kuntaorganisaatioissa tarjolla ja monet kunnat ottavatkin mielellään harjoittelijoita mukaan oppimaan ja kasvamaan osana yhteisöään.

Kunnat tarjoavat myös mahdollisuuden kehittyä, kouluttautua ja edetä omalla urallaan työpaikan sisällä. Tekninen ala ei tee tässä poikkeusta.

Olitpa siis insinööri, koodari, suunnittelija, rakennusalan ammattilainen tai joku muu. Kokenut, vastavalmistunut tai opiskelija, käy katsomassa löytyisikö Kuntarekrystä sinun seuraava työpaikkasi. Saatat yllättyä positiivisesti!

Täältä löydät avoimet teknisen alan työpaikat

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Työelämä Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.