Satu Tikkanen toimii Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten tietosuojavastaavana. Hänen työuransa alkoi Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa erikoissairaanhoitajana kirurgiassa, mutta kiinnostuminen potilastietojärjestelmien kanssa työskentelyyn antoi Tikkasen uralle uuden suunnan.
– Olen tullut Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan 80-luvun loppupuolella ja toimin erikoissairaanhoitajana kirurgialla. Kun keskussairaalassa otettiin käyttöön potilastietojärjestelmä vuonna 2000, olin sen käyttöönottamisessa mukana ja huomasin olevani kiinnostunut potilastietojärjestelmien kanssa työskentelystä. Opiskelin vielä sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallintaa Itä-Suomen yliopistossa ja valmistuin terveystieteiden maisteriksi 2015. Vuonna 2017, kun Soite perustettiin, aloitin asiakirjahallinnossa tietosuojavastaavan tehtävissä.
Tietosuojavastaavan tehtävä perustuu EU:n yleiseen tietosuoja-asetukseen, ja jokaisella hyvinvointialueella on oltava oma tietosuojavastaava. Tietosuojavastaavan tehtävän kautta Tikkanen pääsee tekemään yhteistyötä monien tahojen kanssa.
– Teen yhteistyötä niin Soiten sisällä kuin kansallisten toimijoiden, kuten Tietosuojavaltuutetun toimiston ja Kelan Kanta-palvelujen, kanssa. Lain mukaan tehtävänäni on seurata tietosuojasäädösten noudattamista organisaatiossa ja tuoda esiin, jos havaitsen niissä puutteita. En siis ole vastuussa tietosuojasta, vaan annan tietoja ja neuvoja tietosuojasääntöjen mukaisista velvollisuuksista johdolle sekä henkilötietoja käsitteleville työntekijöille.
Tikkanen tuntee työnsä tärkeäksi. Työllään hän varmistaa, että hyvinvointialueen henkilöstö ja johto osaavat ja ymmärtävät huomioida henkilötietojen käsittelyn huolellisuuden. Hän kutsuu tätä ”tietosuojatietoisuudeksi”. Hän toimii myös Soiten rekisteröityjen eli asiakkaiden, potilaiden ja henkilöstön yhteyshenkilönä.
– Rekisteröidyt voivat olla minuun yhteydessä, jos he esimerkiksi kokevat, että heidän henkilötietojansa on käsitelty väärin tai huolimattomasti. Minun tehtävänäni on sitten varmistaa, että rekisteröityjen oikeudet toteutuvat.
Tikkanen kokee, että hänellä on Soitessa hyvä työkaveriverkosto, jossa hän voi ratkaista erilaisia, hankaliakin asioita. Hän saa myös kollegiaalista tukea muiden hyvinvointialueiden tietosuojavastaavilta.
– Olen ollut siinä onnekas, että minulla on aina ollut erittäin hyviä esihenkilöitä ja työyhteisöjä ympärilläni, joilta olen saanut oppia paljon arvokkaita asioita ja uusia näkökulmia.
Työn ohella Tikkanen on myös aktiivisesti kehittänyt omaa osaamistaan kouluttautumalla lisää. Hänen kokemuksensa mukaan Soite on työnantajana aina huomioinut hänen uuden osaamisensa hyvin.
– Olen ollut täällä jo yli 30 vuotta ja minulle on aina ollut tarjolla mieluisia työtehtäviä. Kouluttautumisen myötä työnantaja on aina tarjonnut minulle uutta osaamista vastaavia ja mielenkiintoisia työtehtäviä. Minulle ei ole tullut sellaista oloa, että olisin jotenkin jumittunut työhöni. Joka päivä oppii uutta.