Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Ilmajoen kunta

    Ilmajoki virtaa vahvasti tulevaisuuteen

    Työnantajan lisätiedot
  • 580 työntekijää
  • 12200 asukasta
  • 1 avoin työpaikka
    Ilmajoen kunta

    Pienestä koosta huolimatta Ilmajoessa on voimaa! Meillä on koko Etelä-Pohjanmaan nuorimmat asukkaat ja yrityskannan kasvu on maakunnan paras. Eteenpäin menemisen meininki ja hyvä yhteishenki näkyy myös työyhteisössämme. Se saa meidät tuottamaan palveluita, joista kuntalaiset ovat tutkitusti ylpeitä.

    Aidot kohtaamiset ovatkin parasta mitä voimme työnantajana tarjota. Kun 15 minuutin päässä sijaitsee yksi Suomen kiihkeimmistä kasvukeskuksista, me voimme vaalia ihmisen kokoista mittakaavaa.

    Ilmajoki ei siis ole uinuva nukkumalähiö. Asenteemme lähtee jo Jaakko Ilkasta ja yli 500 vuotta kukoistanut kulttuuri on tuottanut meille muun muassa 15 olympiaurheilijaa, saman verran maailmanluokan oopperoita sekä maailman kuuluisimman kylän Koskenkorvan.

    Vaikka olemme ylpeitä vahvoista juurista, on ilmapiiri avoin uudelle. Hae siis meille töihin! Olemme Ilmajoen suurin työnantaja, joka voi tarjota kasvukunnan positiivisen ilmapiirin lisäksi vaikuttavat luonnonvoimat arkisten askareiden taustalle. Kun ympärillä on sykkivä Kyrönjoki ja kukoistava Alajoki, on arjessa helppo hengittää.

    Työpaikat Ilmajoen kunta 1 Näytä kaikki

    Ilmajoen kunta

    Laitoshuoltaja, Toimitilahuoltaja 3 kpl

    Hakuaika päättyy 18.8.2025 12:00Työavain 672344
    Näytä kaikki
    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Eväste-asetukset