Siirry pääsisältöön
Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Pelastustoimi Tutustu Soiteen Pelastustoimi

    Pelastustoimen tavoitteena on parantaa turvallisuutta sekä vähentää onnettomuuksia ja niiden vaikutuksia.

    Pelastustoimen tehtäviä ovat:

    • Tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäisy.

    • Ihmisten, omaisuuden ja ympäristön suojaaminen ja pelastaminen.

    • Väestönsuojelu ja pelastustoimen varautuminen.

    Pelastustoimi sisäisen turvallisuuden toimijana ylläpitää osaltaan yhteiskunnan häiriötilannevalmiutta huomioiden myös poikkeusolot.

    Digiasiointi Pelastuslaitoksen virallinen sivusto

    Suuronnettomuuksissa, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa pelastuslaitoksen johtokeskus johtaa pelastustoimintaa sekä muodostaa tilannekuvaa koko Keski-Pohjanmaan alueelta.

    Pelastuslaitoksen alueella on yhteensä 13 paloasemaa, joista Kokkolan paloasema on ympärivuorokautisesti miehitetty. Muut alueen paloasemat sijaitsevat Eskolassa, Halsualla, Kokkolan kirkonmäellä, Kannuksessa, Kaustisella, Kälviällä, Lestijärvellä, Lohtajalla, Perhossa, Toholammilla, Ullavassa ja Vetelissä. Asiakaspalvelua tarjotaan ainoastaan Kokkolan paloasemalla sopimuksen mukaan.

    Pelastuslaitoksen palvelutuotannon mahdollistaminen kaikissa tilanteissa edellyttää osaavia tekniikan, hallinnon ja osaamisenhallinnan tukipalveluita. Pelastuslaitoksen toimialueeseen kuuluukin palomiesten ja palotarkastajien ohella joukko eri alojen asiantuntijoita, jotka huolehtivat lakisääteisistä palveluista sekä toiminnan laadusta ja varmuudesta.

    Pelastuslaitoksen avoimet työpaikat Soiten avoimet työpaikat

    Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella pelastustoimi on jaettu kolmeen eri palvelualueeseen, joita ovat pelastustoiminnan, onnettomuuksien ehkäisyn sekä varautumisen- ja väestönsuojelun palvelualueet.

    Pelastustoiminnan palveluita ovat kiireellinen pelastustoiminta sekä laadusta ja jatkuvuudesta huolehtiminen. Onnettomuuksien ehkäisyn palveluvalikoimaan kuuluvat esimerkiksi palotarkastukset, kemikaalitarkastukset, turvallisuuskoulutus ja -viestintä. Varautumisen- ja väestönsuojelun palvelualue vastaa varautumisen ja väestönsuojelun kehittämisestä sekä hyvinvointialueen varautumis- ja turvallisuustehtävistä.

    Palvelualueita johtavat pelastuspäälliköt. Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtajana toimii Topi Puronhaara.

    Pelastuslaitoksen avoimet työpaikat Soiten avoimet työpaikat

    Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksella ei ole ”vapaaehtoispalokuntia” eikä sopimuspalokuntalaisia, vaan päätoimisen henkilöstön ohella pelastuslaitoksen henkilöstö koostuu noin 250 sivutoimisesta työntekijästä.

    Palokuntanuoriso-osastoja on Lestijärvellä, Kannuksessa, Perhossa, Lohtajalla, Kälviällä sekä Kokkolan Kaarlelan paloasemalla.

    Pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille 1.1.2023. Muutoksen myötä pelastustoimen palvelut Pietarsaaren, Luodon ja Kruunupyyn alueelta siirtyivät Pohjanmaan hyvinvointialueelle, Pohjanmaan pelastuslaitokselle. Muutoksesta huolimatta palvelut tuotetaan jatkossakin lähipalveluna, yhteistyötä tehden.

    Pelastuslaitoksen avoimet työpaikat Soiten avoimet työpaikat
    Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos somessa
    Facebook
    Instagram
    X (Twitter)
    LinkedIn
    Pelastustoimi - Kuntarekry