Savitaipaleen kunta
Yleistä
Savitaipaleella eletään puhtaan luonnon äärellä valtatie 13:n varrella. Matkaa Lappeenrantaan on 36 km ja Mikkeliin 70 km. Kuntakeskuksen maisemaa hallitsee Kuolimojärvi.
Kunnassa on hyvät palvelut, vetovoimainen koulukeskus, monipuoliset harrastus- ja liikuntapalvelut sekä innostavia tapahtumia ja kulttuuritoimintaa. Savitaipale on tunnettu myös aktiivisesta kyläyhteisö- ja yhdistystoiminnasta. Maakunnan parhaat valokaapeliyhteydet mahdollistavat työn ja asioinnin paikkariippumattomasti.
Kunnan kuuluisin merkkihenkilö D.E.D. Europaeus oli kansanrunojen kerääjä, kielitieteilijä, arkeologi ja oman tiensä kulkija, joka teki seitsemän pitkää keruumatkaa Inkerinmaalle ja Karjalaan ja keräsi tuhatmäärin runoja, itkuvirsiä ja kansansatuja. Erityisen merkittäviä olivat Inkerinmaalta löytyneet Kullervo-runot. Yli puolet uudistetun Kalevalan runoista on hänen keräämiään. Kunnassa on hänen eläämänsä käsittelevä museo ja Europaeus aukio patsaineen.
Koulutus
Savitaipaleella on kaksi peruskoulua: perusopetuksen vuosiluokkien 1-9 opetusta antava koulukokonaisuus, Europaeuksen koulu Savitaipaleen koulukeskuksessa kirkonkylällä sekä haja-asutusalueella toimiva vuosiluokat 0-6 kattava kyläkoulu Heituinlahdessa. Toisen asteen oppilaitoksena Savitaipaleella toimii Savitaipaleen lukio, joka sijaitsee koulukeskuksessa. Lukion yhteydessä toimii aikuislukiolinja ja tennispainotteinen lukiolinja.
Perusasteen ja lukion oppilaita Savitaipaleella on yhteensä noin 350. Opettajia ja muuta henkilökuntaa on yhteensä noin 50.
Savitaipaleen salaisuus eli kuntastrategia sydämellä, sovussa, sisulla näkyy päivittäin varhaiskasvatuksen arjessa. Vuoropäiväkodit ja ryhmäperhepäivähoitokoti tarjoavat ympärivuorokautista hoitoa 1-6 -vuotiaille lapsille. Varhaiskasvatusta järjestetään lapselle perheiden tarpeen mukaan joko kokopäiväisenä, osapäiväisenä tai osaviikkoisena. Lapset hoidetaan sydämen lämmöllä, kasvatustyöhön sitoutuen ja yhteistyössä huoltajien kanssa.
Palvelut ja tapahtumat
Kuntakeskuksesta löytyvät esimerkiksi ruokakaupat, rautakauppa, kahviloita ja eloisa tori.
Kesäisin Savitaipale täyttyy tapahtumista. Keskeisin tapahtuma on Sapassi-viikko, johon on kerätty paljon erilaista koettavaa niin pienille kuin isoillekin vierailijoille. Tapahtuman kohokohtia ovat olleet rantakirppis ja Hakamäen museoalueella esitettävät kesäteatteriesitykset ja Hakamäki Piknik.
Kunta työnantajana
Savitaipaleen kunta on moderni organisaatio, josta löytyy töitä varhaiskasvatuksesta kulttuuriin kuin liikunnasta hallinnollisiin ja teknisiin palveluihin. Savitaipale on elinkeinoystävällinen ja eteenpäin suuntautuva kunta.