Siirry pääsisältöön
Asiakasohjaaja , Ikäihmisten asiakasohjaus, Alajärvi

Hakuaika päättyy 23.6.2026 klo 12:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haemme osa-aikaiseen ja määräaikaiseen työhön asiakasohjaajaa Etelä-Pohjanmaan Hyvinvointialueen asiakasohjauksen ja sosiaalityön palvelualueelle.

Haemme asiakasohjaajaa Etelä-Pohjanmaan Hyvinvointialueen asiakasohjauksen ja sosiaalityön palvelualueelle. Työaika on 21,75 h/ vko (toimistotyöaika) ja määräaikainen virkasuhde kestää 31.12.2026 saakka, työn aloitus sopimuksen mukaan. Ikäihmisten asiakasohjaajan työtä tehdään Alajärvellä ja Alajärven lähiseudun alueella. Tehtävässä aloitus sopimuksen mukaan.

Ikäihmisten asiakasohjaus on laaja ja monipuolinen kokonaisuus. Työtehtäviin kuuluvat yleinen asiakkaiden ja läheisten palveluohjaus ja neuvonta, laaja palvelutarpeen arviointi, asiakassuunnitelmien laatiminen, viranhaltijapäätösten tekeminen sekä omatyöntekijänä toimiminen.  

Kelpoisuusehtona on soveltuva sosiaali- tai terveysalan korkeakoulututkinto (esimerkiksi geronomi, sosionomi, sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja).

Työ on itsenäistä päivätyötä. Työssäsi saat tukea tiimiltä ja kuulut moniammatilliseen työyhteisöön. Työhön kuuluu sähköisten kanavien kautta tehtävä asiakastyö sekä kotikäynnit. Työ on liikkuvaa ja edellyttää oman auton käyttöä.

Tehtävän hoitaminen edellyttää ikäihmisten palvelurakenteen tuntemusta, muutoksen sietokykyä sekä kykyä toimia ja tehdä päätöksiä paineistetussa tilanteessa. Päätöksenteon tukena on paitsi lainsäädäntö myös palveluiden myöntämisperusteet.

Arvostamme asiakaslähtöistä ajattelutapaa, yhteistyötaitoja, digiosaamista sekä halua oppia lisää. Eduksi katsotaan työkokemus asiakasohjauksesta sekä SBM-toiminnanohjausjärjestelmän, SosiaaliLifeCare-asiakastietojärjestelmän ja RAI-arviointijärjestelmän käyttökokemus. Perehdytämme sinut uusiin tehtäviisi. Työmme on mielenkiintoista ja monipuolista, tule osaksi moniammatillista tiimiämme!

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaisesti. Palvelussuhteen täytössä noudatetaan koeaikaa. Palkkaus 2037,09 ( palkka on laskettu 60 % työajalle). Lain (741/2023) § 28 mukainen rikostaustaote on esitettävä ennen ma viran vastaanottamista. HYVAEP on savuton työpaikka.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa ja 55 § mukaista selvitystä hengitysteiden tuberkuloosista.

Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset tarkistetaan ennen viran vastaanottamista.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Marita Neiro, vastaava asiakasohjaaja
Puh. 050 561 7731
sähköpostiosoite marita.neiro@hyvaep.fi

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Ikäihmisten asiakas- ja palveluohjaus pohjoinen

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on juuri sopivan kokoinen työpaikka näinä jatkuvaa muutosta vaativina aikoina. Olemme nimittäin riittävän pieni ja tarpeeksi suuri. Henkilöstöä meillä on yli 10 000. Meillä et huku koneistoon, vaan pystymme tarjoamaan monipuolisesti juuri sinulle sopivia uramahdollisuuksia. Pääset osaksi merkityksellistä työyhteisöä, jossa saat työskennellä omana itsenäsi. Parempia työpäiviä – toisin sanoen.

Lääkärintie 1

Alajärvi 62900

Tutustu työnantajaan
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Ikäihmisten asiakas- ja palveluohjaus pohjoinen
7259059.6.2026 klo 10:47 - 23.6.2026 klo 12:00MääräaikainenVirkasuhdeSopimuksen mukaanSOTE-sopimuksen mukaisesti, 2037,09 ( palkka on laskettu 60 % työajalle)
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Ikäihmisten asiakas- ja palveluohjaus pohjoinen
7259059.6.2026 klo 10:47 - 23.6.2026 klo 12:00MääräaikainenVirkasuhdeSopimuksen mukaanSOTE-sopimuksen mukaisesti, 2037,09 ( palkka on laskettu 60 % työajalle)
Sinulle suositellut työpaikat