Hakuaika päättyy 5.6.2026 klo 15:00
Haemme Pietarsaaren seudun työllisyyspalveluihin määräaikaista asiantuntijaa 12 kuukauden virkasuhteeseen ajalle 3.8.2026–2.8.2027.
Haemme Pietarsaaren seudun työllisyyspalveluihin määräaikaista asiantuntijaa 12 kuukauden virkasuhteeseen ajalle 3.8.2026-2.8.2027.
Tavoitteena on vahvistaa palvelujen sujuvuutta, purkaa asiakasprosesseihin syntyneitä jonoja ja tukea asiakkaiden etenemistä työmarkkinoille. Asiantuntijat työskentelevät tiimimallissa asiakkaan palvelupolun eri vaiheissa.
Tehtävä sijoittuu ura- ja työllistymispalveluiden kokonaisuuteen, erityisesti palvelutarpeen arvioinnin ja palveluun ohjauksen sekä osaamisen kehittämisen palveluiden tehtäväkenttään. Työ sisältää asiakkaiden tilanteen kartoitusta, työnhaun käynnistämistä, palvelutarpeen arviointia sekä asiakkaiden ohjaamista tarkoituksenmukaisiin palveluihin. Lisäksi tehtävään kuuluu osaamisen kehittämisen polkujen suunnittelua, koulutus- ja työvoimakoulutusratkaisuihin ohjaamista sekä yhteistyötä oppilaitosten, työnantajien ja muiden verkostojen kanssa.
Tehtävässä korostuvat asiakkaiden osaamisen tunnistaminen, koulutus- ja urapolkujen hahmottaminen sekä kyky sovittaa asiakkaiden tavoitteita työmarkkinoiden tarpeisiin. Työhön kuuluu myös työvoimapoliittisten ratkaisujen valmistelua ja laadintaa sekä muuta viranomaisasioiden käsittelyä. Tehtävässä menestyminen edellyttää ratkaisukeskeistä, yhteistyökykyistä ja asiakaslähtöistä työotetta sekä kykyä tehdä itsenäisiä arvioita ja perusteltuja ratkaisuja viranomaistehtävissä. Tehtävässä tulee osata tulkita ja soveltaa lainsäädäntöä käytännön asiakastyössä.
Odotamme sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä ratkaisukeskeistä ja asiakaslähtöistä työotetta. Arvostamme kykyä itsenäiseen tiedonhakuun ja tiedon soveltamiseen käytännössä sekä valmiutta toimia muuttuvassa toimintaympäristössä. Eduksi katsotaan työmarkkinoiden, koulutusjärjestelmän ja työllisyyspalveluiden tuntemus sekä ymmärrys osaamisen kehittämisen merkityksestä työllistymisen tukena. Kokemus ohjaus- ja asiakastyöstä sekä verkostoyhteistyöstä katsotaan eduksi.
Pietarsaaren seutu on vahvasti kaksikielinen alue, ja tehtävässä tarvitaan hyvää suomen ja ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Englannin kielen taito katsotaan eduksi. Tulkkauspalveluiden käyttö on osa arjen asiakastyötä.
Tarjoamme mahdollisuuden osallistua uudenlaisen, työmarkkinalähtöisen ja yhteistyöhön perustuvan työllisyyspalvelun rakentamiseen osana osaavaa ja kehittämismyönteistä työyhteisöä.
Palkkaus (3TYP42B1) 3055,70 €/kk, mahdolliset erillislisät KVTES mukaan. Yleistyöaika 38,35 h/vko. Virka on määräaikainen 12 kuukauden ajan. Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Valitun tulee ennen viran vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Palvelupäällikkö Tiina Rimmistö, tiina.rimmisto@pietarsaari.fi
Työllisyys- ja elinkeinojohtaja Pia Fraktman, pia.fraktman@pietarsaari.fi
Pietarsaaren kaupunki, Hallinto, Sysselsättningstjänsterna
Pietarsaaren seudun työllisyyspalvelut tuottaa työvoimaviranomaispalvelut Pietarsaaren kaupungin lisäksi Kruunupyyn, Luodon, Pedersören kunnan asukkaille ja yrityksille.
Pietarsaari on elinvoimainen keskus hyvinvoivalla kaksikielisellä seudulla meren rannalla, joka tarjoaa asukkailleen osallisuutta, turvallisuutta ja elämänlaatua luoden edellytykset hyville palveluille ja viihtyisälle asumiselle virikkeellisessä ympäristössä.
Strengberginkatu 1
Pietarsaari 68600
Pietarsaaren kaupunki, Hallinto, Sysselsättningstjänsterna
Pietarsaaren kaupunki, Hallinto, Sysselsättningstjänsterna