Siirry pääsisältöön
Jälkihuollon ohjaaja (AMK), perhevapaan sijaisuus

Hakuaika päättyy 1.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Jälkihuollon sosiaalityö kaipaa uutta tekijää Oma Hämeessä! Tervetuloa Oma Hämeeseen - paikkaan, missä intohimosta, rohkeudesta ja välittämisestä syntyy merkityksellinen työ. Meillä avautuu ovi monipuolisiin työmahdollisuuksiin!

Jälkihuollon sosiaalityö kaipaa uutta tekijää Oma Hämeessä!

Kehittämismyönteinen ja jälkihuollon työstä innostunut tiimimme kaipaa ohjaajaa (AMK) perhevapaan sijaisuuteen. Tehtävä sijoittuu pääosin Hämeenlinnan seudulle.

Odotamme sinulta ennen kaikkea hyviä tiimityötaitoja ja intoa jälkihuollon mielenkiintoiseen työhön. Koulutusvaatimuksena on soveltuva sosiaali- ja terveysalan korkeakoulututkinto. Edellytämme kokemusta täysi-ikäisten sosiaalipalveluissa työskentelystä sekä osaamista etuuksien käsittelystä, ja nuorten aikuisten palvelujärjestelmän tuntemusta.

Jälkihuollon ohjaaja tekee nuorten kanssa lähityötä, tavaten nuoria tiiviisti tehdyn suunnitelman mukaisesti. Ohjaaja auttaa nuorta esim. työllistymisessä, koulutukseen pääsemisessä tai sopivan elämänpolun löytymisessä. Ohjaaja tukee nuorta hankkimaan hänelle tarpeellisia palveluita ja tukee häntä niihin pääsyssä. Työskentelet nuoren kanssa tämän kotona, viranomaisasioinneilla, verkostoissa, oppilaitoksessa sekä harrasteiden parissa. Ohjaaja esim. aktivoi nuorta ja pyrkii katkaisemaan syrjäytymistä. Työssä on hallittava ja ymmärrettävä mm. mielenterveyteen, rikollisuuteen ja päihteisiin liittyviä ilmiöitä. Nuorilla on useimmiten erityisen tuen tarve.

Oma Hämeessä jälkihuolto toimii omana yksikkönään osana alueen sijais- ja jälkihuollon kokonaisuutta. Tiimiin kuuluu johtava sosiaalityöntekijä, sosiaalityöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia, sekä kolme ohjaajaa. Meillä pääset mukaan edesauttamaan täysi-ikäisten jälkihuoltonuorten sosiaalityön kautta nuorten elämää. Ohjaaja työskentelee osana systeemistä tiimiä, työote on asiakaslähtöinen ja traumainformoitu. Panostamme osallisuuteen ja kehittämiseen kokemustiedolle. Pääset työssä suunnittelemaan, kehittämään ja toteuttamaan myös ryhmätoimintoja, joita räätälöidään kulloisenkin tarpeen mukaan.

Jälkihuollon tiimin asiakkaita ovat täysi-ikäiset, 18-23 vuotiaat jälkihuoltoon oikeutetut nuoret. Työ on liikkuvaa, ja ajokortti on tarpeellinen työssä. Käytössäsi on pääasiassa työauto.

Tehtäväkohtainen kuukausipalkka on 3106,86€/kk. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksamme kokemukseen perustuvaa lisää, jonka määrä voi olla 3% tai 8%. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaan. Käytössä on kuuden (6) kuukauden koeaika. Edellytämme työntekijöiltämme tartuntatautilain 48 § mukaista rokotesuojaa sekä 55 §:n mukaista terveydentilan selvitystä hengityselinten tuberkuloosista.

Kutsumme valitut hakijat ryhmähaastatteluun tiistaina 5.5. kello 14-15.

https://omahame.fi/meille-toihin


Jälkihuollon johtava sosiaalityöntekijä Tiina Sydänvaara, puh. 040 845 0513, tiina.sydanvaara@omahame.fi
Sijais- ja jälkihuollon päällikkö Eija Luodes, eija.luodes@omahame.fi

Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Perhe-, vammais- ja sosiaalipalveluiden toimiala, Lastensuojelun palvelut, Lastensuojelun jälkihuolto

Oma Häme kutsuu sinut mukaan rakentamaan yhdessä merkityksellistä huomista! Tutkimuksen mukaan meidän työntekijöistä 70% suosittelisi meitä työnantajana ystävälleen. (Lähde: TTL). Etsimme omistautuneita työntekijöitä, jotka jakavat arvomme ja intohimon yhdenvertaisuuteen, asiakaslähtöisyyteen, vaikuttavuuteen ja rohkeuteen. Miksi Oma Häme? Meillä sinulla on mahdollisuus vaikuttaa suoraan asiakkaidemme hyvinvointiin. Työskentelemme yhteisönä kohti tasavertaista palvelua, ottaen asiakkaat ja työntekijät mukaan suunnitteluun ja kehittämiseen. Käytämme tieteeseen perustuvia menetelmiä, jotka tuovat muutoksia asiakkaidemme elämään.

Uuden Assi -sairaalan tilat ovat jo käytössämme! Oma Häme vastaa 171 000 asukkaan hyvinvoinnista 11 kunnan alueella 6700 työntekijän voimin.

Talaskuja 3

Hämeenlinna 13200

Tutustu työnantajaan
  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus
Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Perhe-, vammais- ja sosiaalipalveluiden toimiala, Lastensuojelun palvelut, Lastensuojelun jälkihuolto
71817516.4.2026 klo 08:00 - 1.5.2026 klo 15:00MääräaikainenTyösuhde13.7.2026 - 25.5.2027Osittainen etätyömahdollisuus3106,86
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Perhe-, vammais- ja sosiaalipalveluiden toimiala, Lastensuojelun palvelut, Lastensuojelun jälkihuolto
71817516.4.2026 klo 08:00 - 1.5.2026 klo 15:00MääräaikainenTyösuhde13.7.2026 - 25.5.2027Osittainen etätyömahdollisuus3106,86
Sinulle suositellut työpaikat