Hakuaika päättyy 10.3.2026 klo 12:00
Haemme JÄTEHUOLLON ASIANTUNTIJAA Lahden seudun jätehuoltoviranomaiseen 1.4.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Lahden seudun jätehuoltoviranomainen on kuntien yhteinen jätehuoltoviranomainen, joka toimii Lahden kaupungin organisaatiossa. Jätehuoltoviranomaisen toimialueeseen kuuluu 9 kuntaa: Asikkala, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Myrskylä, Orimattila, Padasjoki ja Pukkila.
Jätehuollon asiantuntijana tehtäviisi kuuluu yleinen jätehuoltoviranomaisen toiminnan kehittäminen, jätehuoltomääräysten ja jätetaksan sekä viranhaltijapäätösten valmistelua. Lisäksi osallistut jätteenkuljetusrekisterin kehittämistyöhön ja päivittäiseen asiakaspalveluun. Toimit yksikön esihenkilön sijaisena.
Odotamme hakijalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja aiempaa kokemusta jätehuollon suunnittelutehtävistä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Asiantuntijan tehtävässä on eduksi aiempi kokemus jätehuollon viranomaistehtävistä.
Jätehuoltoviranomainen kehittää aktiivisesti robotiikkaa viranomaistyössä. Tehtävän hoitaminen edellyttää isojen Excel-taulukoiden käsittelyvalmiuksia ja kykyä omaksua ja kehittää uusia tietokoneohjelmistoja.
Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi. Alkuperäiset tutkintotodistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Tehtävässä sovelletaan TS-sopimuksen mukaista palkkarakennetta. Palkan pääosan muodostaa tehtäväkohtainen palkanosa, jonka lisäksi on mahdollista saada ammattialalisää sekä henkilökohtaista lisää. Tehtäväkohtainen palkka on 4202,50 €/kk.
Hae tehtävää Kuntarekry.fi-sivuston kautta 10.3.2026 klo 12.00 mennessä.
Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, olet oikeutettu työsuhdematkalippuun sekä sovittuihin lounastarjouksiin.
Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!
https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Jätehuoltopäällikkö Tiia Yrjölä p. 044 416 3634
Lahden kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue, Rakennus- ja ympäristövalvonta
Lahti on kestävä ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Kaupunkina ja työnantajana pysymme liikkeessä ja luomme tulevaisuutta.
Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Suhtaudumme joustavasti työn tekemiseen. Ymmärrämme, että elämässä on muutakin kuin työ.
120 000 asukkaan yliopistokaupungissa arkesi on sujuvaa ja tarjolla on monipuoliset palvelut. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.
Tervetuloa Lahden kaupungille 3 600 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!
Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.
Kirkkokatu 27
Lahti 15140
- Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki