Hakuaika päättyy 9.3.2026 klo 09:00
Tule kesäharjoittelijaksi Lahden kaupungille! Etsimme kesälle noin 120 koululaista tai opiskelijaa tutustumaan kaupungin monipuolisiin työtehtäviin.
Tulisitko sinä meille kesäharjoittelijaksi vaikkapa kirjastoon, museoon, nuorisotalolle, vesiensuojeluun, päiväkotiin tai liikuntapalveluihin?
Valituiksi voivat vuonna 2026 tulla lahtelaiset (kotikunta Lahti) vuosina 1997-2012 syntyneet nuoret, jotka päättävät peruskoulun tai lukion keväällä 2026, opiskelevat peruskoulussa, lukiossa, toisen asteen oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa, korkeakoulussa tai yliopistossa ja joiden opinnot jatkuvat kesän 2026 jälkeen.
Kesäharjoittelujakson pituus on yksi kuukausi ja ne sijoittuvat touko-elokuulle. Kesäharjoittelijan työaika on 30 t/viikko ja palkka kuukauden jaksosta on 1 100 €. Kuukauden jaksolta kertyy kaksi päivää lomaa, jotka pidetään työsuhteen aikana.
Hakulomakkeella voit valita kaksi alla esitellyistä tehtäväkokonaisuuksista. Sen jälkeen voit vielä esittää tarkempia toiveita siitä, missä yksiköissä haluaisit työskennellä.
Teknisen ja ympäristöalan tehtävät
Teknisestä tai ympäristöalasta kiinnostuneelle kaupunkimme eri toiminnoissa on tarjolla useita mielenkiintoisia tehtäviä esimerkiksi kiinteistöhuollon ja ympäristönsuojelun parissa sekä talovastaavan työparina. Osassa tehtäviä pääset henkilökuntamme mukaan maastoon ja toiset taas tapahtuvat toimistollamme.
Keittiö- ja siivoustehtävät
Etsimme keittiö-, kahvila-, sali- ja siistijäharjoittelijoita Monitoimikeskus Takataskuun. Lisäksi haemme keittiöharjoittelijoita Naumi-Isorannan leirikeskukseen.
Asiakaspalvelu- ja toimistotehtävät
Toimipaikkamme eri puolilla kaupunkia etsivät kesäksi useita harjoittelijoita erilaisiin asiakaspalvelu- ja toimistotehtäviin. Pääset tutustumaan muun muassa Lahti-Pisteeseen tai arkiston tehtäviin.
Nuoriso- ja liikuntapalveluiden tehtävät
Ympäri Lahtea sijaitsevat nuorisotalomme ja -tilamme etsivät kesäksi useita ohjaajaharjoittelijoita erilaisiin nuorten parissa tapahtuviin kesälomatoimintoihin. Liikuntapalveluissa puolestaan kaivataan liikuntaharjoittelijoita mm. liikuntapaikkojen hoitotehtäviin.
Museotehtävät
Museoissamme pääset monipuolisten työtehtävien pariin esimerkiksi asiakaspalvelussa ja keskusteluoppaana. Tehtävästä riippuen toivomme museoharjoittelijoidemme olevan asiakaspalveluhenkisiä, oma-aloitteisia ja järjestelmällisiä.
Kirjastotehtävät
Kaupunkimme eri kirjastot tarjoavat kesätyöpaikkoja alasta kiinnostuneille koululaisille tai opiskelijoille. Työtehtävät sisältävät muun muassa aineiston järjestely- ja käsittelytehtäviä sekä asiakaspalvelua. Kirjastojen kesäharjoittelijalta toivotaan mm. reipasta asennetta ja asiakaspalveluhenkisyyttä.
Lastenhoitotehtävät
Kaupunkimme eri päiväkodit etsivät kesäksi aktiivisia, sosiaalisia, leikkimielisiä, lasten kanssa työskentelystä kiinnostuneita kesätyöntekijöitä avustamaan lastenhoito- ja kasvatustehtävissä. Voit olla alan opiskelija tai muuten vain lasten parissa työskentelystä innostunut koululainen tai opiskelija.
Tarkempia tietoja avoimista kesätyötehtävistämme voit lukea osoitteesta: https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/kesatyomahdollisuudet/avoimet-kesatyopaikat/
Jokaisessa kuvauksessa on kerrottu, mikäli työhön liittyy kesätyön ajankohtaan, ikään, alan opintoihin tai auton käyttömahdollisuuteen liittyviä vaatimuksia. Otathan ne huomioon tehdessäsi valintoja.
Hae kesätyöpaikkaa Kuntarekry -järjestelmän kautta 9.3.2026 klo 9.00 mennessä.
Löydät työtehtävistä lisätietoja antavien henkilöiden yhteystiedot kesätyösivujemme kautta www.lahti.fi/kesatyopaikat kohdasta Avoimet kesätyöpaikat 2026.
Lahden kaupunki
Lahti on kestävä ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Kaupunkina ja työnantajana pysymme liikkeessä ja luomme tulevaisuutta.
Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Suhtaudumme joustavasti työn tekemiseen. Ymmärrämme, että elämässä on muutakin kuin työ.
120 000 asukkaan yliopistokaupungissa arkesi on sujuvaa ja tarjolla on monipuoliset palvelut. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.
Tervetuloa Lahden kaupungille 3 600 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!
Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.
Harjukatu 31
Lahti 15100
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki