Siirry pääsisältöön
Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Kesätyöntekijä, Parikkalan kunta

    Hakuaika päättyy 13.3.2026 klo 23:59

    Hae työpaikkaaSuosikiksi

    Kesätöitä tarjolla 15-19 -vuotiaille parikkalalaisille nuorille.

    Kesätöihin Parikkalan kuntaan?

    Etsimme innokkaita parikkalalaisia nuoria monipuolisiin työtehtäviin vapaa-aikapalveluihin, tekniseen toimeen ja varhaiskasvatukseen. Ennen kesätöiden alkua sinun tulee olla täyttänyt 15 vuotta ja täytät vuonna 2026 enintään 19 vuotta. Kesätyöpaikkoja on tarjolla mm. leiriohjauksessa, museoissa, kunnan kiinteistöjen, puistojen ja muiden yleisten alueiden hoidossa sekä varhaiskasvatuksessa avustavissa lastenhoitotehtävissä. Kesätyöjaksot ovat työtehtävästä riippuen kestoltaan joko kahden tai neljän viikon mittaisia.

    Työaika on pääsääntöisesti kuusi tuntia päivässä tai sovitusti tasoittuen. Kesätyöntekijät toimivat aikuisen ohjauksessa ja valvonnassa. Palkkaus määräytyy KVTESin mukaan.

    Hakulomakkeella voit valita seuraavista vaihtoehdoista:

    - VAPAA-AIKAPALVELUT (liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimi) (9 paikkaa)
    Leiriohjausta, museo-opastusta ja muita vapaa-aikapalveluiden työtehtäviä
    Huom. voi sisältää myös viikonlopputöitä!

    - VARHAISKASVATUS (3 paikkaa)
    Hoitoapulainen (mm. lasten leikeissä, ruokailu- ja pukeutumistilanteissa avustaminen, varhaiskasvatuksen työntekijöiden apuna toimiminen)

    - TEKNINEN TOIMI (8 paikkaa)
    Mm. puistoalueiden ja liikuntapaikkojen hoitoa, nurmikon leikkuuta, siivousta ja kunnossapitoa.
    T-ajokortti, mopokortti ja kokemus koneiden käytöstä katsotaan eduksi, koska kunnossapitotehtäviin kuuluu nurmikonleikkuutyötä ja erilaisten pienkoneiden, kuten siima- ja pensasleikkurin sekä lehtipuhaltimen käyttöä. (Ikä + 16 v. ajettavassa ruohonleikkurissa.)

    http://www.parikkala.fi

    elisa.kuosa@parikkala.fi
    eija.europaeus@parikkala.fi

    Parikkalan kunta, Sivistyspalvelut, Tekniset Palvelut

    Parikkala on viihtyisä, luonnoltaan monimuotoinen ja kaunis kunta.
    Kuntamme sijaitsee Etelä-Karjalassa valtatie 6 varrella vajaan tunnin ajomatkan päässä Imatralta pohjoisen suuntaan. Matkaa Savonlinnaan on noin 60 km.

    Parikkalassa on monipuoliset ja laadukkaat peruspalvelut sekä erinomaiset vapaa-ajanviettomahdollisuudet.

    Harjukuja 6

    Parikkala 59100

  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Parikkalan kunta, Sivistyspalvelut, Tekniset Palvelut
    Parikkalan kunta
    70666120.2.2026 klo 00:00 - 13.3.2026 klo 23:59MääräaikainenTyösuhde1.6.2026 tai sopimuksen mukaanEi etätyömahdollisuutta20KVTES
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Parikkalan kunta, Sivistyspalvelut, Tekniset Palvelut
    Parikkalan kunta
    70666120.2.2026 klo 00:00 - 13.3.2026 klo 23:59MääräaikainenTyösuhde1.6.2026 tai sopimuksen mukaanEi etätyömahdollisuutta20KVTES
    Sinulle suositellut työpaikat