Hakuaika päättyy 31.12.2025 klo 15:00
Kiinnostaako sinua opetustyö ja työskentely lasten ja nuorten kanssa? Oletko kiinnostunut monikulttuurisesta maailmasta? Ajatteletko, että opettajan tai koulunkäyntiavustajan työ voisi olla sinua varten?
Koulupäivinä on mahdollisesti esim. läksykerhon valvojan tehtäviä tai vaikkapa välituntien aikana lasten kanssa toimimista.
Tunneilla voi päästä auttamaan oppilaita opettajan ohjauksessa. Työkokeilun aikana työtehtäviin voi kuulua myös toimisto- ja järjestelytöitä, liimausta, leikkausta, kopiointia, kahvin keittoa yms. "yleismiesjantusen" hommaa.
Työ koulussa on monipuolista ja vaihtelevaa eikä kahta samanlaista päivää ole. Kiinnostaako?Hyvä, sillä silloin meidän koulu on juuri oikea työkokeilupaikka sinulle!
TYÖTEHTÄVÄT:
Työkokeilu kouluavustajana yläkouluyksikössä.
Työpörssin työkokeilupaikat on tarkoitettu oululaisille työttömille työnhakijoille.
Ennen työkokeilupaikan hakemista tarkista asiointipaikastasi, Oulun työllisyyspalveluista, että työnhakusi on voimassa ja että olet oikeutettu työkokeiluun.
Työkokeilupaikkoja ei ole tarkoitettu opiskelijoille, opiskeluun liittyviin harjoitteluihin tai työssä oppimiseen.
Ilmoituksen yhteydessä mainittu hakuaika on viitteellinen: paikat täytetään heti, kun sopiva työkokeilija löytyy.
Yli 3 kk:n työkokeilusta lasten parissa tulee esittää rikostaustaote asiointipaikkasi virkailijalle sekä työkokeilupaikkaan (rikosrekisterilaki 6.2 §).
Karjalainen Mervi
p. 044 703 9595
Itäkangastie 9
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Alueelliset palvelut Siku (Perusopetus ja vaka, koulut ja päiväkodit ja nuorisotalot), Peruskoulut Keskinen alue, Yhtenäiskoulut, Merikosken koulu (1-9)
Sivistys- ja kulttuuripalvelut
Merikosken koulu
Oulu
Oulun kaupungin Työpörssi
Oulun kaupungin Työpörssi