Hakuaika päättyy 21.4.2026 klo 15:00
Kaksi koulunkäynninohjaajan vakinaista tehtävää Ritaharjun koulussa
Haettavana on kaksi KOULUNKÄYNNINOHJAAJAN vakinaista tehtävää Ritaharjun koulussa. Koulunkäynninohjaaja työskentelee yhtenäisessä peruskoulussa. Työaika on 32 h/vko. Viikkotyöaikaa voidaan nostaa tarvittaessa määräaikaisesti.
Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, lähihoitajan tutkinto suuntautumisalana lapset ja nuoret tai muu soveltuva ammatillinen tutkinto, joka sisältää esimerkiksi pedagogisia opintoja tai kasvatus- ja ohjausalan opintoja.
Koulunkäynninohjaajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmän sekä osaamisen ja vastuun tasojen mukaisesti 2341,57 € - 2460,00 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista KVTES:n mukaisista tasolisistä.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/4911/2026. Hakemukset on toimitettava 21.4.2026 klo 15.00 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa apulaisrehtori Sirpa Lang, sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Ritaharjun koulu (1-9)
Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.
Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.
Oulun kaupunki on savuton työpaikka.
Ritakierros 2
Oulu 90540
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Ritaharjun koulu (1-9)
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Ritaharjun koulu (1-9)