Siirry pääsisältöön
Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Koulunkäynninohjaaja, Kaakkurin koulu

    Hakuaika päättyy 23.4.2026 klo 15:00

    Hae työpaikkaaSuosikiksi

    Koulunkäynninohjaajan vakinainen tehtävä Kaakkurin koulussa.

    Haettavana on KOULUNKÄYNNINOHJAAJAN vakinainen tehtävä Kaakkurin koulussa. Tehtävä on osa-aikainen (32 h/vko).

    Kaakkurin yhtenäiskoulu on noin 800 oppilaan koulu. Koulumme visio on olla maailman yhtenäisin koulu. Se näkyy yhteistyössä koko koulun kesken. Yhteisöllisyys, osallisuus ja toiminnallisuus ovat tärkeitä arvoja koulussamme.

    Koulunkäynninohjaajan työ on todella tärkeä palanen oppilaan opiskelun tukemisessa ja hyvinvoinnissa. Kaakkurin koulussa pääset osaavaan ja innostavaan koulunkäynninohjaaja -tiimiin. Olet tiiviissä yhteistyössä luokanopettajien ja oman solusi henkilökunnan kanssa. Yhteistyö ja joustavuus ovat tärkeässä roolissa työssäsi.

    Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, lähihoitajan tutkinto suuntautumisalana lapset ja nuoret tai muu soveltuva ammatillinen tutkinto, joka sisältää esimerkiksi pedagogisia opintoja tai kasvatus- ja ohjausalan opintoja.

    Koulunkäynninohjaajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmän sekä osaamisen ja vastuun tasojen mukaisesti 2 341,57 € - 2 460,00 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista KVTES:n mukaisista tasolisistä.

    Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

    Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/4990/2026. Hakemukset on toimitettava 23.4.2026 klo 15.00 mennessä.

    https://www.ouka.fi/kaakkurin-koulu

    Lisätietoja tehtävästä antaa rehtori Matti Ahola, p. 044 703 9141 ja apulaisrehtori Juha-Matti Kanniainen, p. 050 365 8242.

    Sähköpostit ovat muotoa sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

    Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Kaakkurin koulu (1-9)

    Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.

    Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.

    Oulun kaupunki on savuton työpaikka.

    Pesätie 15

    Oulu 90420

    Tutustu työnantajaan
    Oulun kaupunki
    Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Kaakkurin koulu (1-9)
    OUL-04-336-269.4.2026 klo 08:00 - 23.4.2026 klo 15:00Vakinainen10.8.2026KVTES
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Oulun kaupunki
    Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Kaakkurin koulu (1-9)
    OUL-04-336-269.4.2026 klo 08:00 - 23.4.2026 klo 15:00Vakinainen10.8.2026KVTES
    Sinulle suositellut työpaikat