Hakuaika päättyy 31.3.2026 klo 12:00
Tule meille koulunkäynninohjaajaksi Lapinniemen koululle.
Tervolan kunnan sivistystoimessa on haettavana
Lapinniemen koululla KAKSI osa-aikaista määräaikaista KOULUNKÄYNNINOHJAAJAN tehtävää ajalle 10.8.2026-4.6.2027.
Viikkotyöaika on 24 h.
Koulunkäynninohjaajana toimit oppilaiden kasvun ja oppimisen tukijana koulupäivän aikana, välitunneilla sekä koulun yhteisissä toiminnoissa luoden omalta osaltasi turvallisen ja kannustavan oppimisympäristön.
Tehtävä voi sisältää aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjausta, missä tavoitteena on luoda lapselle turvallista ja virikkeellistä toimintaa ennen koulupäivää sekä sen jälkeen.
Tehtävässä tarvitaan hyviä ryhmänhallintataitoja, joustavuutta, ahkeruutta ja omatoimisuutta. Nämä taidot ja ominaisuudet arvioidaan hakemuksen ja /tai haastattelun perusteella.
Tarvittaessa ohjaaja toimii opettajan sijaisena.
Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto tai soveltuva ammatillinen perustutkinto (lapset ja nuoret).
Tehtävissä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:in palkkaryhmän 5KOU62 ja kunnassa käytössä olevan tasopalkkajärjestelmän mukaan. Tehtävä sijoittuu palkkaryhmässä A-tasolle (1469,80) tai B-tasolle (1492,29). Vuosilomat ajoitetaan koulujen loma-ajoille.
Tervolan kunta tarjoaa työntekijöilleen liikunta, -kulttuuri- ja hyvinvointiedun, maksuttoman kuntosalin ja sujuvat työterveyspalvelut. Tervolassa työntekijät saavat lisäksi hyvän perehdytyksen ja lämpimän työskentelyilmapiirin.
Tervolan kunta on savuton työpaikka.
Valitun on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen työn aloittamista.
Hakemus on jätettävä sähköisenä osoitteessa www.kuntarekry.fi 31.3.2026 klo 12.00 mennessä.
Kiinnostuitko? Lisätietoja antaa Lapinniemen koulun apulaisrehtori Marika Moisio marika.moisio@tervola.fi tai 040 151 9725.
Lapinniemen koulu
Etelä-Lapissa tulijat ja olijat halaa tervetulleeksi pieni Tervolan kunta. Se on välittämisen, ennakkoluulottoman ongelmanratkaisun ja silmäkulman pilkkeen eli ämpäripäisyyden koti. Tervolassa on luotu ja ylläpidetty poikkeuksellisen hyvät kuntapalvelut, yritysympäristöt ja vaalittu yhteisöllistä elämäntapaa. Nelostietä hurauttaa Tervolan rauhasta ja luonnon kauneudesta alueen lähikaupunkeihin hetkessä. Met kaikki toivotama sinut tervetulheeksi Tervolhan!
Itäpuolentie 1545
Tervola 95330
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Tervolan kunta
Tervolan kunta