Siirry pääsisältöön
Koulusihteeri, Monetra Oulu Oy/Lähipalvelut

Hakuaika päättyy 30.6.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Koulusihteerin osa-aikainen, määräaikainen tehtävä Monetra Oulu Oy:n Lähipalveluissa.

Haemme KOULUSIHTEERIÄ määräaikaiseen tehtävään 50 % työajalla ajalle 3.8.2026-31.12.2026. On mahdollista, että tehtävään tulee jatkoa vuodelle 2027. Tehtävä sijoittuu Oulun kaupungille tuotettaviin koulusihteeripalveluihin Oulunsalon kirkonkylän koululle.

Koulusihteeripalvelut ovat osa Monetra Oulu Oy:n lähipalveluita; peruskouluilla, lukioissa, taidekoulussa, konservatoriolla ja Oulu-opistolla työskentelee yhteensä noin 75 sihteeriä. Tehtävien painopisteet ja toimipaikat voivat muuttua asiakkaan tarpeiden sekä yksiköiden muuttuvien tilanteiden mukaan.

Työnkuva on monipuolinen ja vaatii hyviä asiakaspalvelutaitoja. Saatat olla etsimämme henkilö, mikäli olet oppimishaluinen, oma-aloitteinen, ratkaisukeskeinen ja omaat positiivisen asenteen sekä hyvät vuorovaikutustaidot. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää sopeutumiskykyä, itseohjautuvuutta ja aktiivisuutta sekä hyvää tietoteknistä osaamista.

Koulusihteerin työtehtävät koostuvat monipuolisista oppilas/opiskelija-, yleis-, henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävistä ja ne vaihtelevat lukuvuoden kierron mukaan. Järjestelmistä käytössäsi ovat mm. Primus, Personec F2/ESS, P2P, Intime, M2 ja Loota.

Koulun työyhteisö on moniammatillinen. Työtä tehdään ensisijaisesti lähityönä ja yhteistyössä rehtorin kanssa tukien yksikön arjen toimintaa. Sinulla on tukena Monetran asiantunteva koulusihteeritiimi, jolta saat perehdytyksen ja koulutusta tuleviin tehtäviisi. Tervetuloa meidän tiimiimme!

Edellytämme hakijalta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, vastaavaa soveltuvaa aiempaa opistoasteen tutkintoa tai muuta soveltuvaa tutkintoa. Luemme eduksi työkokemuksen asiakaspalvelu-, toimisto- ja asiantuntijatehtävistä.

Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Palkkaus ja muut sopimusehdot YTES-työehtosopimuksen mukaisesti.

Voit täyttää sähköisen hakemuksen kohdasta "Hae työpaikkaa". Hakemukset on toimitettava 30.6.2026 klo 15.00 mennessä.

Haastattelut tullaan toteuttamaan viikolla 31.

https://www.ouka.fi/oulunsalon-kirkonkylan-koulu

Lisätietoja tehtävästä antaa palvelujohtaja Soile Pajarinen, p. 044 703 0615 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@monetra.fi.

Monetra Oy, Monetra Oulu Oy

Monetra on kasvava ja kehittämissuuntautunut kuntaomisteinen konserni, jonka ovat perustaneet Oulun, Tampereen, Kuopion ja Jyväskylän kaupungit sekä neljä sairaanhoitopiiriä. Tuotamme asiakkaillemme mm. talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut sekä monipuolisesti muita tukipalveluita. Toimipisteemme sijaitsevat Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa sekä Lapissa. Monetra-konserni on voittoa tavoittelematon in-house-organisaatio, jossa asiakkaamme ovat myös omistajiamme.

Koulutie 4

Oulu 90460

Tutustu työnantajaan
Monetra Oy
Monetra Oy, Monetra Oulu Oy
72456312.6.2026 klo 13:40 - 30.6.2026 klo 15:00Määräaikainen3.8.2026YTES, TOA2
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Monetra Oy
Monetra Oy, Monetra Oulu Oy
72456312.6.2026 klo 13:40 - 30.6.2026 klo 15:00Määräaikainen3.8.2026YTES, TOA2
Sinulle suositellut työpaikat