Siirry pääsisältöön
Laaja-alainen erityisopettaja

Hakuaika päättyy 13.5.2026 klo 10:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Laaja-alainen erityisopettaja

Suomen toiseksi vanhin kaupunki, Ulvila, tunnetaan automaatioteollisuuden ja -osaamisen merkittävänä keskittymänä. Ulvilan kaupungilla työskentelee noin 500 osaajaa, jotka yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa tuottavat palvelut yli 12 tuhannelle asukkaalle. Kaupunkistrategiamme arvot ja visio iloa, älyä ja yhteiseloa - etunojassa Ulvilassa ohjaavat työtämme ja edellä käyvää asennettamme. Työnantajana olemme kehittyvä organisaatio ja meillä kannustetaan idea- ja kokeilukulttuuria. 

Haemme motivoitunutta ja osaavaa laaja-alaista erityisopettajaa määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Laaja-alainen erityisopettaja toimii yhteistyössä kahden muun laaja-alaisen erityisopettajan kanssa ja tukee oppilaiden oppimista ja koulunkäyntiä yhteistyössä aineenopettajien ja opiskeluhuollon kanssa. Työhön kuuluu yksilö- ja pienryhmäohjausta sekä oppilaskohtaisen ja ryhmäkohtaisen tuen suunnittelua, toteutusta ja arviointia. Lisäksi tehtävään sisältyy pedagoginen dokumentointi, konsultoiva työote sekä yhteistyö huoltajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Tarjoamme moniammatillisen ja kannustavan työyhteisön, mahdollisuuden kehittää omaa osaamista sekä merkityksellisen työn oppilaiden hyvinvoinnin ja oppimisen tukemisessa.
Valitun on toimitettava lain n:o 504/2002 mukainen rikosrekisteriote nähtäväksi. Tehtävän täytössä noudatetaan 2 kuukauden koeaikaa.

Jukka Kotiranta, puh. 0400 134 807, sähköposti jukka.kotiranta@ulvila.fi

Ulvilan yhteiskoulu

Meillä Ulvilassa työskennellään ILOLLA, ÄLYLLÄ JA YHTEISELOLLA. Työyhteisömme ovat innostavia, osaavia ja mukaansatempaavia. Pitkät työurat ja hyvinvoiva henkilöstö kertovat siitä, että meillä viihdytään. Ulvilan kaupunki panostaa työntekijöiden osaamisen kehittämiseen sisäisin ja ulkoisin koulutuksin. Me kannustamme työkavereiden, eri osaajien, työyksiköiden sekä toimialojen yhteistyötä. Organisaationa olemme jatkuvasti kehittyvä työnantaja. Yhdessä tekemisen ilolla tuotamme parasta palvelua asukkaillemme - Etunojassa Ulvilassa.

Ulvilan kaupunki on savuton työpaikka.

Palovainiontie 2

Ulvila 28400

Tutustu työnantajaan
  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Ulvilan kaupunki
Ulvilan yhteiskoulu
72279129.4.2026 klo 13:20 - 13.5.2026 klo 10:00MääräaikainenVirkasuhde1.8.2026 - 31.7.2027Ei etätyömahdollisuuttaovtes:n mukainen
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Ulvilan kaupunki
Ulvilan yhteiskoulu
72279129.4.2026 klo 13:20 - 13.5.2026 klo 10:00MääräaikainenVirkasuhde1.8.2026 - 31.7.2027Ei etätyömahdollisuuttaovtes:n mukainen
Sinulle suositellut työpaikat