Siirry pääsisältöön
Lukion erityisopettaja, Oivallus-hanke

Hakuaika päättyy 1.6.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Lukion erityisopettajan määräaikainen tehtävä Oivallus-hankkeessa.

Haemme LUKION ERITYISOPETTAJAA määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.8.2026-28.2.2028 Oulun kaupungin lukiokoulutukseen.

Tehtävä on osa ESR+ -rahoitteista Oivallus - Opettaja ja tekoäly oppimisen ja oivaltamisen tukena -hankkeen toimintaa. Hankkeessa vahvistetaan oppimisen tukea lukiokoulutuksessa ja ammattikorkeakoulussa sekä pilotoidaan tekoälyn pedagogista hyödyntämistä opiskelijoiden oppimisen, ohjauksen ja hyvinvoinnin tukena. Oulun ammattikorkeakoulu toimii hankkeen päätoteuttajana ja vastaa hankkeen kokonaiskoordinaatiosta, hallinnoinnista ja raportoinnista.

Lukion erityisopettaja osallistuu Oulun kaupungin osatoteutuksessa hankkeen toimenpiteiden käytännön toteuttamiseen ja tuo hankkeeseen vahvan erityispedagogisen näkökulman. Tehtävä painottuu opiskelijoiden oppimisen tuen, pedagogisen ohjauksen ja hankkeessa pilotoitavien ratkaisujen toteuttamiseen lukioympäristössä. Tehtävässä tehdään tiivistä yhteistyötä Oulun kaupungilla hankkeen projektikoordinaattorin kanssa sekä Oulun ammattikorkeakoulun hanketiimin kanssa.

Tehtävään kuuluu erityisesti:
- opiskelijoille suunnattujen pilottien ja valmennusten valmistelu ja toteuttaminen yhdessä hanketiimin kanssa
- hankkeessa pilotoitavien tekoälyratkaisujen hyödyntäminen opiskelijoiden oppimisen, opiskelutaitojen ja ohjauksen tukena
- erityispedagogisen asiantuntemuksen tuominen hankkeessa valmisteltaviin ratkaisuihin, materiaaleihin ja toimintatapoihin
- osallistuminen opetus- ja ohjaushenkilöstölle suunnattujen valmennusten suunnitteluun ja toteuttamiseen erityispedagogisesta näkökulmasta
- yhteistyö opetus- ja ohjaushenkilöstön kanssa hankkeessa käyttöön otettavien ratkaisujen pedagogisessa hyödyntämisessä
- kokemusten, havaintojen ja käytännön esimerkkien kokoaminen hankkeen käyttöön ja
- saavutettavuuden, inkluusion ja erilaisten oppijoiden tarpeiden huomioiminen hankkeen toimenpiteissä.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Tehtävässä eduksi katsotaan:
- kokemus lukiokoulutuksesta tai toisen asteen toimintaympäristöstä
- oppimisen tuen, erityisopetuksen ja pedagogisen ohjauksen tuntemus
- kiinnostus tekoälyn pedagogiseen hyödyntämiseen koulutuskontekstissa
- hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ja kehittämisorientoitunut työote
- kyky toimia sekä itsenäisesti että osana hanketiimiä
- kiinnostus osallistua oppimisen tuen ja pedagogisten ratkaisujen kehittämiseen erityisesti lukioympäristössä.

Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.

Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/7250/2026 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 1.6.2026 klo 15.00 mennessä.

https://www.ouka.fi/lukiot

Lisätietoja tehtävästä antavat lukiojohtaja Pekka Fredriksson, p. 044 703 9015, rehtori Mika Aalto sekä kehittäjäopettaja (edellisen kehittämishankkeen projektikoordinaattori) Eemeli Alanne, p. 040 192 9860. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Oulun kaupunki, Oulun Lyseon lukio

Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.

Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.

Oulun kaupunki on savuton työpaikka.

Kajaaninkatu 3

Oulu 90100

Tutustu työnantajaan
  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut
Oulun kaupunki, Oulun Lyseon lukio
OUL-04-367-2618.5.2026 klo 08:30 - 1.6.2026 klo 15:00Määräaikainen1.8.2026 tai sopimuksen mukaanOsittainen etätyömahdollisuusOVTES
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut
Oulun kaupunki, Oulun Lyseon lukio
OUL-04-367-2618.5.2026 klo 08:30 - 1.6.2026 klo 15:00Määräaikainen1.8.2026 tai sopimuksen mukaanOsittainen etätyömahdollisuusOVTES
Sinulle suositellut työpaikat