Siirry pääsisältöön
Päätoiminen tuntiopettaja, biologia ja maantiede

Hakuaika päättyy 11.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tule Lahden lukio Gaudiaan BIOLOGIAN JA MAANTIETEEN päätoimiseksi tuntiopettajaksi ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Tehtävään kuuluu lukion biologian ja maantieteen opettajan tehtävät ja mahdollisesti ryhmänohjaajan tehtävät.

Lahden lukio Gaudia toimii Paavolan kampuksella osin uusissa ja osin peruskorjatuissa hienoissa tiloissa. Gaudiassa valtaosa 1440 opiskelijasta opiskelee yleislinjalla. Lisäksi Gaudia tarjoaa valtakunnallisina erityistehtävinä englanninkielistä IB-tutkintoon johtavaa koulutusta sekä kuvataidetta ja musiikkia.

Kelpoisuusvaatimuksena on lukion biologian ja maantieteen aineenopettajan kelpoisuus. Toivomme upeaan työyhteisöömme aktiivista, yhteistyökykyistä ja osallistuvaa ihmisiä.

Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.

Valitun tulee ennen esittää nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ennen tehtävän aloittamista. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, olet oikeutettu työsuhdematkaetuun sekä sovittuihin lounastarjouksiin.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 11.5.2026 klo 15.00.

Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!

https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/

Lahden kaupungin lukiokoulutus kuuluu elinvoiman palvelualueelle.

Lukiokoulutusta järjestetään kahdessa kaupungin lukiossa, joissa opiskelijoita on noin 2100 ja opettajia noin 100.

https://www.gaudialahti.fi/ https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/

Johtava rehtori Jyrki Rosti, p. 050 559 7840
Pedagogirehtori Leena Akola, p. 050 539 1680

Lahden kaupunki, Lahden lukio Gaudia

Lahti on kestävä ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Kaupunkina ja työnantajana pysymme liikkeessä ja luomme tulevaisuutta.

Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Suhtaudumme joustavasti työn tekemiseen. Ymmärrämme, että elämässä on muutakin kuin työ.

120 000 asukkaan yliopistokaupungissa arkesi on sujuvaa ja tarjolla on monipuoliset palvelut. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.

Tervetuloa Lahden kaupungille 3 600 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!

Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.
Lahti on kestävä ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Kaupunkina ja työnantajana pysymme liikkeessä ja luomme tulevaisuutta.

Terijoenkatu 2-7

Lahti 15140

  • Savuton työpaikka
  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Lahden kaupunki
    Lahden kaupunki, Lahden lukio Gaudia
    LAHTI-06-66-2627.4.2026 klo 15:00 - 11.5.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde1.8.2026 - 31.7.2027Palkka 2413,92 - 3381,94 €/kk + Lahti-lisä 47,34 - 110,25 €/kk
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Lahden kaupunki
    Lahden kaupunki, Lahden lukio Gaudia
    LAHTI-06-66-2627.4.2026 klo 15:00 - 11.5.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde1.8.2026 - 31.7.2027Palkka 2413,92 - 3381,94 €/kk + Lahti-lisä 47,34 - 110,25 €/kk
    Sinulle suositellut työpaikat