Hakuaika päättyy 28.2.2026 klo 23:59
Meillä pääset tutustumaan maailman tärkeimpään työhön!
Päiväkodin kesätyöntekijä
1.-28.6.2026 (15 kesätyöpaikkaa)
29.6.-26.7.2026 (4 kesätyöpaikkaa)
Riihimäen kaupungin päiväkodeissa ja alakoulujen varhaiskasvatusyksiköissä on haettavana yhteensä 19 kesätyöntekijän paikkaa. Tehtävät sijoittuvat eri päiväkoteihin Riihimäen kaupungin alueella siten, että yhteen ryhmään tulee yksi kesätyöntekijä.
Haemme päiväkoteihin varhaiskasvatuksen ammattilaisten rinnalle omatoimisia ja aktiivisia kesätyöntekijöitä. Työssä eduksi ovat hyvä asenne ja rohkeus olla esillä. Varhaiskasvatuksessa tehdään työtä yhdessä oppien ja onnistuen. Toivomme sinulta kiinnostusta lasten kanssa työskentelyyn ja oma-aloitteisuutta tarttua hetkiin.
Työtehtäviisi kuulu lasten ohjaaminen arjen tilanteissa, lasten kanssa leikkiminen monipuolisissa ympäristöissä, ryhmän töissä avustaminen sekä muut varhaiskasvatuksen arjen työt.
Työpäivän pituus on 6 tuntia 30 minuuttia. Työaika klo 8.45-15.15 Ruokatauko on työaikaa omin eväin, eikä silloin voi poistua työpaikalta. Työpaikalla jääkaappi ja mikro omia eväitä varten.
Työssä tarvitset säänmukaiset vaatteet sekä ulko- ja sisäkengät. Vesipullo ja auringolta suojaava päähine voivat olla tarpeen.
***
Kesätyöntekijät valitaan hakemusten perusteella. Tänä vuonna ei ole haastatteluja. Valinnoissa etusijalla ovat ne riihimäkeläiset nuoret, jotka eivät ole ennen olleet kesätyössä Riihimäen kaupungilla.
Valintapäätökset lähetetään toukokuun alussa sähköpostitse kaikille hakijoille. Muista avata sähköpostin liitteenä oleva päätös, josta näet tehtävään valittujen ja heidän varasijalleen valittujen henkilöiden nimet. Mikäli henkilön nimeä ei löydy päätöksestä, häntä ei ole valittu tehtävään. Olemme yhteydessä varasijalle valittuihin, mikäli työhön valittu henkilö ei ota paikkaa vastaan.
Olemme yhteydessä valittuihin puhelimitse tai sähköpostitse, joten huolehdithan siitä, että kuntarekry.fi - sivustolle antamasi puhelinnumero on oikein kirjoitettu ja sähköpostiosoite tavoittaa sinut vielä kesälläkin.
Onnea työnhakuun!
Huom! Hakemukseen ei voi lisätä liitteitä.
Kannattaa ottaa kuva tästä sivusta.
Työvalmentaja Reija, puh. 040 6453206
Riihimäen kaupunki, 04 Elinvoiman toimiala, Työllisyyspalvelut
Haluatko sinäkin olla yksi sadasta Riihimäen kaupungin kesätyöntekijästä? Meillä työskentelee noin 1100 rohkeaa, ripeää ja reilua kunta-alan ammattilaista. Tervetuloa työkaveriksemme!
Riihimäen päiväkodit
Riihimäki 11100
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Riihimäen kaupunki
Riihimäen kaupunki