Siirry pääsisältöön
Projektipäällikkö

Hakuaika päättyy 5.5.2026 klo 23:59

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Kajaanin kyläsuunnitelmat kuntoon

Etsimme osaavaa, motivoitunutta ja innostunutta projektipäällikköä Kajaanin kyläsuunnitelmat kuntoon hankkeeseen 31.1.2027 saakka. Aloitus mahdollisimman pian. Projektipäällikön työaika on noin 90 % ja tehtäväkohtainen palkka tällä työajalla on 3420,00 €/kk. Muut sopimuksen ehdot määräytyvät Sivistan Ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksen mukaisesti.
Hankkeen tavoitteena on tukea Kajaanin kylä- ja kaupunginosayhdistyksiä asukaslähtöisessä, suunnitelmallisessa ja omaehtoisessa kehittämisessä. Hankkeessa toteutetaan kylien ja kaupunginosien kanssa osallistavia habitability analyysejä, joiden pohjalta laaditaan ja päivitetään kylä ja turvallisuussuunnitelmia. Työn avulla vahvistetaan kylien yhteisöllisyyttä, turvallisuutta ja vetovoimaa sekä parannetaan yhdistysten osaamista pitkäjänteiseen kehittämiseen. Samalla tuotetaan tietoa, jota hyödynnetään Kajaanin kaupungin kylä ja kaupunginosaohjelmassa ja päätöksenteossa.
Projektipäällikkö vastaa Kajaanin kylä ja kaupunginosayhdistysten tukemisesta asukaslähtöisessä ja suunnitelmallisessa kehittämisessä. Tehtävään kuuluu osallistavien habitability analyysien koordinointi ja toteutus yhdessä projektiasiantuntijan sekä kylien toimijoiden kanssa, sekä kylä ja turvallisuussuunnitelmien laatimisen ohjaaminen. Projektipäällikkö organisoi yhteiskehittämisen tilaisuuksia ja koulutuksia, tekee tiivistä yhteistyötä kaupungin ja sidosryhmien kanssa sekä huolehtii siitä, että hankkeessa syntyvä tieto kytkeytyy Kajaanin kylä ja kaupunginosaohjelmaan ja kaupungin päätöksentekoon. Projektipäällikkö vastaa myös projektin hallinnoinnista.
Hanketta rahoittaa Maaseuturahasto 2023-2027, Oulujärvi LEADER

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää:

• Soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. restonomi, tradenomi)
• Osaamista projektitoiminnasta ja -hallinnoista
• Hyvää suomen kielen ja viestinnän osaamista sekä englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
• Itsenäistä työotetta ja asiakokonaisuuksien hallitsemista
• Yhteistyökykyä ja hyviä tiimityöskentelytaitoja sekä viestintä- ja verkostoitumistaitoja

Eduksi katsomme:

• Ymmärrystä kaupunkien kehittämis- ja päätöksentekoprosesseista
• Kokemusta ja näyttöjä eri sektoreiden välisestä työskentelystä erityisesti kolmannen sektorin toimijoiden kanssa

Tarjoamme työntekijöillemme mm.:
• kattavan perehdytyksen
• Kajaanin kampuksella ilmaisen kuntosalin käytön
• ePassin liikunta-, kultuuri- ja hyvinvointiedut
• maksuttomat avoimen amk:n kurssit
• lakisääteistä laajemman työterveyshuollon.


Hanketyöntekijöidemme kuvailut tyypillisestä työviikostaan:
”Työssä vaaditaan suurien kokonaisuuksien hallintaa, päätöksentekokykyä, asioiden priorisointikykyä, hyviä vuorovaikutustaitoja ja joustavuutta sekä sopeutumista muuttuviin tilanteisiin. Työssä on eduksi, jos on hyvät verkostot ja aluetuntemusta entuudestaan. Kaiken kaikkiaan TKI-työ on antoisaa, joustavaa ja kansainvälistä sekä työssä pääsee myös käyttämään luovuutta toimenpiteiden toteuttamisessa.”

Tietoa meistä:
Pääset tutustumaan oheisesta linkistä https://youtu.be/TX0z-i8xV5M tunnelmaamme sekä siihen, mitä kaikkea Kajaanin Ammattikorkeakoulusta löytyy.

Vuoden 2026 henkilöstökyselymme mukaan organisaatiomme vahvuuksia ovat avoin ja välittävä työyhteisö, jossa ihmiset kohdataan arvostavasti ja tiimihenki on hyvä. Organisaatio panostaa työntekijöiden työhyvinvointiin ja henkilöstön vaikutusmahdollisuudet ovat laajat - työntekijöiden toiveita kuullaan ja uusia ideoita tuetaan. Itsensä johtaminen ja vapaus vaikuttaa omaan työnkuvaan ovat selkeitä vahvuuksiamme kyselyn vastausten perusteella. Näistä asioista haluamme pitää huolta myös jatkossa.

Kiinnostuithan jo!
Hakeminen:
Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osaksi KAMKn yhteisöä. Täytä hakemus viimeistään 5.5.2026.

Rekrytointiprosessin eteneminen:
Kutsumme soveltuvat työnhakijat haastatteluun viimeistään viikon kuluttua työnhaun päättymisestä. Tiedotamme kaikkia työnhakijoita viimeistään, kun työtekijä on valittu työtehtävään. Muistathan tarkistaa myös roskapostisi, mikäli et ole kuullut meistä viimeistään kesäkuun alussa.

http://www.kamk.fi

koulutus- ja tutkimuspäällikkö Heli Kurkko
heli.kurkko@kamk.fi
+358 40 653 2115

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n (KAMK) toimintaa ohjaa KAMK´30 -strategia - Pieni suuri korkeakoulu. Tavoitteenamme on tarjota oikeanlainen kasvualusta opiskella, kehittää uutta ja muuttaa maailmaa. Koulutamme tulevaisuuden osaajia, jotka yhdessä tekevät seudusta elinvoimaisen ja kansainvälisesti houkuttelevan ympäristön yrityksille ja opiskelijoille. Kajaanin Vimpelinlaakson kampuksellamme on n. 2000 opiskelijaa. Koulutamme sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, sosionomeja, tradenomeja, insinöörejä, liikunnanohjaajia ja restonomeja sekä tarjoamme myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon kyseisissä tutkinnoissa. Osa opiskelijoistamme opiskelee englanninkielisissä koulutuksissamme.

Tehtävänämme on myös tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta. Toimintaperiaatteenamme on toimia yhteistyössä alueellisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa sekä vahvistaa monialaista yhteistyötä. Kasvun ytimessä on osaaminen ja kasvuympäristön kestävä hyödyntäminen. Uskomme ja tiedämme, että pienistä ideansiemenistä voi kasvaa suuri tarina. Tervetuloa osaksi tätä tarinaa.

Ketunpolku 1

Kajaani 87100

Tutustu työnantajaan
Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy72093822.4.2026 klo 10:16 - 5.5.2026 klo 23:59MääräaikainenTyösuhdeMahdollisimman pianSIVISTA, Ammattikorkeakoulujen TES:n mukaisesti Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy72093822.4.2026 klo 10:16 - 5.5.2026 klo 23:59MääräaikainenTyösuhdeMahdollisimman pianSIVISTA, Ammattikorkeakoulujen TES:n mukaisesti
Sinulle suositellut työpaikat