test

Sairaanhoitaja, Tyks Verisuonikirurgian yksikkö, Turku

Hakuaika päättyy  12.5.2024 23:59

Sairaanhoitaja, haluaisitko työskennellä monipuolisessa akuutti- ja elektiivisen kirurgian yksikössä?

Me verisuonikirurgialla toteutamme moniammatillisena tiiminä valtimo- ja laskimokirurgisten potilaiden hoitoa. Verisuonikirurgian yksikkö vastaa kirurgista hoitoa vaativien valtimotautien hoidosta, lukuun ottamatta aivovaltimoiden toimenpiteitä ja sydänkirurgiaa.

Valtimoperäisiä sairauksien hoitomuotoja ovat leikkaus tai toimenpideradiologian yksikössä tehtävät suonensisäiset toimenpiteet. Hankalien ja laaja-alaisten valtimotautien hoito toteutetaan ns. hybriditoimenpiteinä, jolloin saman toimenpiteen ja hoitojakson aikana valtimoita hoidetaan perinteisellä kirurgialla ja suonensisäisin menetelmin.

Yksikkömme pitää sisällään sekä vuodeosaston että poliklinikan.
Vuodeosastollamme on kaksitoista potilaspaikkaa ja poliklinikka toimii vuodeosaston yhteydessä. Sijaitsemme T-sairaalassa lähellä kaikkia yhteistyökumppaneitamme.

Vuodeosaston hoitotyö on akuuttikirurgiaa parhaimmillaan, jopa puolet potilaista tulee hoitoon päivystyksenä. Työ on mukaansatempaavaa, monipuolista ja kehittävää. Keskeistä hoitotyössä ovat erilaiset haavahoidot ja kuntouttava hoitotyö toimenpiteiden jälkeen.

Poliklinikallamme on erikoislääkärin ja ultraäänihoitajan vastaanotto sekä tehdään laskimo- ja pientoimenpiteitä.

Nyt etsimme joukkoomme hoitotyöhön sitoutunutta, joustavaa ja kehittämishaluista sairaanhoitajaa. Arvostamme hyviä työyhteisötaitoja sekä aktiivista työotetta. Tarjoamme hyvän perehdytyksen työhön, olet sitten kokenut konkari tai juuri valmistunut. Työ on kolmivuorotyötä.

Tarkempia tietoja saa yksikön esihenkilöltä.

Tervetuloa mukavaan työyhteisöömme!

Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen sairaanhoitajan laillistus.

Varhan työntekijöille tarjotaan työsuhde-etuna 250 euroa Smartum plus -palvelun kautta käytettäväksi liikuntaan, hyvinvointiin tai kulttuuriin.

Noudatamme tartuntatautilain 48§ mukaisia vaatimuksia työntekijöiden rokotussuojasta, joka koskee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa työskenteleviä.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.


Lisätietoja

http://varha.fi

Yhteystiedot

Osastonhoitaja Vuokko Savolainen, p. 050 5703212, vuokko.savolainen@varha.fi

Hakemuksen jättäminen: Hakemus tulee jättää sähköisen hakulomakkeen kautta.

Hae työpaikkaa

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja Olemme noin 23 000 asiantuntijan työpaikka – yksi maamme suurimmista työnantajista. Me huolehdimme siitä, että kaikki alueemme puoli miljoonaa ihmistä saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä turvaamme pelastustoimen. Teemme töitä kaikkia koskettavien tärkeiden asioiden parissa! Me olemme #hyvintekijät! *** Vi är en arbetsplats för cirka 23 000 experter – en av de största arbetsgivarna i vårt land. Vi ser till att alla en halv miljon människor inom vårt område får de social- och hälsovårdstjänster de behöver och vi tryggar räddningsväsendet. Vi arbetar med viktiga frågor som berör alla! #ViGörEttGottJobb Tutustu työnantajaan