Terveyskeskuslääkäri, Pello

Hakuaika päättyy  31.5.2024 15:00

Hyvä tai aivan tavanomaisen keskinkertainen kollega - haluaisitko tehdä työsi mukavassa työyhteisössä, vaikuttaa työnkuvaasi ja hallita työtaakkaasi?

Lapin hyvinvointialueella on haettavana terveyskeskuslääkärin virka Pellon terveyskeskukseen, Pohjoiselle palvelualueelle.

Haluaisitko joskus myös tavata potilaan ja suorittaa ensilinjan diagnostiiikkaa, etkä vain selittää etänä, miksi se labra-arvo oli tällä kertaa 27? Nyt sinulla on tähän kaikkeen ainutkertainen tilaisuus. Tule tekemään mielekästä, monipuolista ja vaikuttavaa terveyskeskuslääkärin työtä Pelloon!

Pello on noin 3200 asukkaan kalastuspääkaupunki Länsi-Lapissa, Tornionjoen varrella. Terveyskeskuksessa on neljä lääkärin virkaa ja nyt sinulla on mahdollisuus liittyä tähän nuorekkaaseen, kehitys- ja koulutusmyönteiseen porukkaan. Koulutusoikeudet löytyvät eli meillä pääset erikoistumaan yleislääketieteeseen sekä suorittamaan YEK-vaihe ja tk-palvelut.

Lääkäritilanne on ollut viime vuodet hyvä. Emme ole suolakaivos. Töistä pääsee ajoissa ja energiaa jää vapaa-ajan viettoon. Pääset vaikuttamaan työnkuvaasi toiveidesi mukaisesti. Hyvinvointialueen linjauksen mukaisesti siirrymme juuri näinä päivinä Hoidon jatkuvuus -malliin, jonka myötä edelleen pyrimme hoidon jatkuvuutta ja -laatua kehittämään. Kokeneen kollegan tuki löytyy talosta aina. Tutkimusmahdollisuudet ovat hyvät. Talossa on oma osasto ja yhteistyö keskussairaalan kanssa on sujuvaa (sehän on melkein vieressä).

Lapin kansan tekstaripalstalle pääset olemalla ihminen ihmiselle, villasukat saat löytämällä syövän, joululimpun saapumalla työpaikalle. Todennäköisesti villasukat saa kevyemmälläkin diagnoosilla, viimeistään joulun alla. Laadun mittarina uskomme sokeasti NPS:n tulokseen, onhan vastaajia jopa 30 kuukaudessa. Tulos pyörii siinä 90 kieppeillä, riippuen kuun asennosta ja revontulien viimeisimmästä esiintymisestä. Se olennaisempi mittari eli T3 on sitten alle 14 päivää.

Lapin upea luonto ja rauha tarjoavat myös vastapainoa työlle. Luontoihmisen harrastusmahdollisuudet ovat loistavat, olit sitten vaeltaja, kalastaja, hiihtäjä tai maastopyöräilijä. Töihin pääset talvella vaikka moottorikelkalla reittiä pitkin. Moottorisahan käyttöön opetetaan tarvittaessa kädestä pitäen. Länsikairan ihmiset ovat avoimia ja välittömiä, pääset integroitumaan kyläyhteisöön haluamallasi tavalla. Täällä on turvallista elää ja tilaa hengittää!

Juuri tämän paremmaksi ei lääkärin elämä muutu, mutta tuo siihen oma mausteesi. Pääset luomaan itsesi näköisen elämän Lapin puhtaan luonnon keskellä. Villasukkien, maineen ja kunnian lisäksi työpanoksestasi maksetaan myös rahaa.

Etäisyydet: Oulu 250 km, Rovaniemi 100 km, Tornio 120 km, Ylläs 115 km, Levi 150 km, New York 6385 km.

Kelpoisuusvaatimukset: laillistettu lääkärin tutkinto
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot: lääkärisopimuksen mukaan
Koeaika: 6 kk

Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.

Tule meille huippuhommiin hakemalla tehtävään Kuntarekry-palvelussa 31.5.2024 klo 15:00 mennessä!


Lisätietoja

https://lapha.fi

Yhteystiedot

Kai Konki, kai.konki@lapha.fi, puh. 0405405146

Maija Risku, maija.risku@lapha.fi

Hae työpaikkaa

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja Lapin hyvinvointialue Lapin hyvinvointialueen toiminta jakautuu viiteen eri toimialaan: sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, pelastuspalvelut, hallinto- ja tukipalvelut sekä kehittämis- ja strategiapalvelut. Hyvinvointialueemme on maantieteellisesti Suomen laajin ja pohjoisin; toimimme 17 kunnan (Enontekiö, Inari, Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Ranua, Salla, Savukoski, Simo, Sodankylä, Tervola, Utsjoki, Ylitornio) ja neljän kaupungin (Kemi, Kemijärvi, Tornio, Rovaniemi) alueella. Meillä työskentelee lähes 8000 sote- ja pelastusalan ammattilaista. Palvelemme noin 179 000 asukasta sekä Lapin matkailijoita. Meillä voit käyttää neljää kieltä; suomi, pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame. Maakuntaamme leimaavat hyvä yhteishenki, pitkät välimatkat, tiivis rajayhteistyö Ruotsin ja Norjan kanssa sekä monipuolinen elinkeinorakenne. Lapista löydät henkeäsalpaavan luonnon sekä urbaanin elämän sykkeen. Harrastusmahdollisuudet ovat monipuoliset, ja voit nauttia vuodenaikojen tuomasta vaihtelusta: yöttömästä yöstä sekä lumisesta talvesta. Kuuntele sydämesi ääntä ja löydä juuri sinulle sopiva työpaikka! Tutustu hyvinvointialueeseemme: www.lapha.fi #LapinHyvinvointialue #RakkauestaLappiin #huippuhommissa #parhaattyökaverit #parhaatasiakkaat #hyvinvointialue #Lappi Seuraa meitä somessa: facebook.com/lapinhyvinvointialue | YouTube @lapinhyvinvointialue | Linkedin @Lapin hyvinvointialue | Twitter @Lapinhyvinvoint Tutustu työnantajaan