Siirry pääsisältöön
Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Tuntiopettaja, kasvatus- ja ohjausala / Tredu

    Hakuaika päättyy 10.3.2026 klo 23:59

    Hae työpaikkaaSuosikiksi

    Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu.

    Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Koulutamme osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Aikuisille kohdennamme täsmällisiä, työelämän osaamistarpeeseen vastaavia koulutuksia. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta. Lisäksi Tredu järjestää Tampereella aikuisten perusopetusta. Koulutus on suunnattu yli 17-vuotiaille henkilöille, joilla peruskoulu on kesken tai jotka haluavat täydentää aiempia opintojaan.

    Haemme ammattitaitoista kasvatus- ja ohjausalan tuntiopettajaa vakituiseen virkaan 3.8.2026 alkaen. Kasvatus- ja ohjausalan lisäksi opetettavia kokonaisuuksia on myös sosiaali- ja terveysalan tutkinnosta erityisesti lasten- nuorten osaamisalalta. Pääasiallinen toimipiste palvelussuhteen alkaessa on Tredun Kangasalan kampus.

    Ammatillisen opettajan työ on monipuolista opetus-, ohjaus- ja arviointityötä toisella asteella. Työssä toimiminen edellyttää ammatilliselta opettajalta kasvatus- ja ohjausalan mukaista varhaiskasvatuksen, perhetoiminnan ja lastensuojelun laajaa osaamista, ohjausosaamista opiskelijoiden oppimisen ohjaamisessa, toimimista työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjauksessa ja näyttöjen arvioinnissa sekä työelämäyhteistyössä. Oppimisympäristöjämme ovat mm. luokkaopetus, verkossa tapahtuva opettaminen ja työelämälähtöinen opettaminen. Työskentelet pääasiassa oppivelvollisten opiskelijoiden kanssa.

    Kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuus vaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 13 a § mukaan:
    1) joka on suorittanut soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon, vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot ja jolla on kolmen vuoden pituinen käytännön työkokemus opetustehtävän sisältöä lähinnä vastaavissa tehtävissä; tai
    2) joka on suorittanut soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon, vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot ja jolla on vähintään viiden vuoden pituinen käytännön työkokemus korkeakoulututkintoa vastaavissa tehtävissä. Lisäksi kelpoisuusvaatimuksena on voimassa oleva B-luokan ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus.

    Eduksi tehtävässä katsotaan kokemus opettajana työskentelystä toisella asteella. Lisäksi eduksi katsotaan kokemus tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä ja verkko-opetuksesta sekä Wilma-oppilashallintajärjestelmän ja Moodle-oppimisympäristön tuntemus.

    Käytämme viroissa 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista toimitettava kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003 7 §) perusteella hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

    Pyydämme, että merkitset hakemukseesi kelpoisuutesi ja liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.

    Palkkaus OVTES:n mukaisesti. Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta, vuosisidonnaisesta lisästä sekä mahdollisista muista palkanlisistä.

    Lisätietoja tehtävästä antaa koulutuspäällikkö Kirsi Onnela, puh. 041 730 6234. Tavoitettavissa 2.3. ja 3.3. klo 12.00-14.00 sekä 5.3. klo 9.00-11.00. Haastattelut pidetään viikoilla 13 ja 14.

    Hakuaika päättyy 10.3.2026.

    Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo
    Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

    Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.

    Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!

    http://www.tampere.fi/tyo

    koulutuspäällikkö Kirsi Onnela, puh. 041 730 6234. Tavoitettavissa 2.3. ja 3.3. klo 12.00-14.00 sekä 5.3. klo 9.00-11.00.

    Tampereen kaupunki, Tredu

    Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 9 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!

    Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

    Finnentie 39

    Kangasala 36200

  • Savuton työpaikka
  • Hyvän mielen työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Tampereen kaupunki, Tredu
    Tampereen kaupunki
    TRE-01-139-2625.2.2026 klo 08:00 - 10.3.2026 klo 23:59Vakinainen3.8.2026OVTES
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Tampereen kaupunki, Tredu
    Tampereen kaupunki
    TRE-01-139-2625.2.2026 klo 08:00 - 10.3.2026 klo 23:59Vakinainen3.8.2026OVTES
    Sinulle suositellut työpaikat