Hakuaika päättyy 8.12.2025 klo 12:00
Harjavallan kaupungin sivistystoimi ilmoittaa haettavaksi uinninvalvojan vakinaisen toimen (43563) siten, että hakuaika päättyy 8.12.2025 klo 12.00.
Haemme innostunutta ja vastuullista uinninvalvojaa vahvistamaan Harjavallan liikunta- ja uimahallin tiimiä.
Tehtäviin kuuluu uinninvalvonta, asiakaspalvelu, liikunta- ja uimahallin turvallisuudesta huolehtiminen, erilaisten tapahtuminen suunnittelu ja toteutus yhdessä liikunnanohjaajien kanssa. Viihdyt hyvin ryhmässä, mutta pärjäät myös hyvin itsenäisessä työskentelyssä.
Työ on kaksivuorotyötä, johon kuuluu arki- ja viikonloppuvuoroja. Tarjoamme hyvän perehdytyksen ja viihtyisän ympäristön olla töissä sekä mahdollisuuden hyödyntää hallin erinomaisia puitteita oman hyvinvoinnin tukena.
Hakijan tulee olla täysi-ikäinen ja suorittanut uinninvalvojan pätevyyden (SUH). Palkkaus on KVTES:n mukainen.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Hakemukset tulee toimittaa 8.12.2025 mennessä ensisijaiseti sähköisesti kuntarekry.fi-palvelun kautta (hakusana Harjavalta). Vaihtoehtoisesti voit toimittaa hakemukset postitse osoitteeseen: Harjavallan kaupunki, sivistyspalvelut, Harjavallankatu 13, 29200 Harjavalta.
Harjavallassa 24.11.2025
Harjavallan sivistyslautakunta
Vapaa-aikasihteeri Vesa Hakala, puh. 044 432 5353, s-posti vesa.hakala@harjavalta.fi
Harjavallan kaupunki, Sivistyspalvelut
Harjavalta on noin 6 800 asukkaan kaupunki Satakunnassa. Kaunis, turvallinen ja juuri sopivan kokoinen Harjavalta tarjoaa hyvät lähtökohdat elämälle.
Harjavallassa on kaikki kohdillaan: edulliset elinkustannukset, laadukkaat palvelut, kaunis luonto, mukavat ihmiset, monipuoliset vapaa-ajanviettomahdollisuudet ja hyvät olosuhteet yrittämiseen. Harjavaltaan on helppo tulla, sillä se sijaitsee valtaväylän ja rautatien varrella ja mukavan lähellä suuria kaupunkeja.
Kaupungin läpi virtaava upea, järvimäisen leveä Kokemäenjoki on Suomen neljänneksi suurin vesistö, jonka rannoilla on hyvä virkistyä ja harrastaa.
Vuonna 2013 valmistunut liikunta- ja uimahalli tarjoaa erinomaiset puitteet monenlaiseen kuntoiluun. Uimaan pääsee myös Harjavallan läpi virtaavassa Kokemäenjoessa, jossa voi myös meloa ja soutaa – tai vaikka harrastaa vesihiihtoa, jota varten Harjavallassa on oma stadion.
Ulkoilijoiden paratiisi on Hiittenharjulla, jossa voi muun muassa lenkkeillä, hiihtää, lasketella, kelkkailla ja hypätä mäkeä. Harjavallassa on muutenkin hyvät ulkoilumaastot. Yleisurheilulle, jalkapallolle ja jääkiekolle löytyvät omat harrastuspaikkansa, ja frisbeegolfista innostuneita palvelee 18-väyläinen rata.
Siisteyteen, kestävään kehitykseen ja ympäristön hyvinvointiin kiinnitetään Harjavallassa paljon huomiota, ja esimerkiksi kunnallistekniikasta huolehditaan vastuullisesti, tehokkaasti ja ympäristöä suojellen.
Helppo tulla, hyvä olla.
Yhdyskatu 2
Harjavalta 29200
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Harjavallan kaupunki
Harjavallan kaupunki