Hakuaika päättyy 9.2.2026 klo 12:00
Haluaisitko työskennellä rauhallisessa maaseutuympäristössä, jossa luonto on lähellä? Tule töihin mukavamman arjen kotikuntaan!
Tyrnävän kunnassa on haettavana varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävä ajalle 16.2.-31.5.2026 tai sopimuksen mukaan. Tehtävä sijoittuu päiväkoti Toukovakkaan, Tyrnävän kirkonkylälle.
Haemme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa suunnittelemaan ja toteuttamaan lasten pedagogista toimintaa yhdessä muun työtiimin kanssa. Toiminnassa meille on tärkeää pienryhmätoiminnan toteuttaminen ja positiivisen pedagogiikan edistäminen omassa tiimissä sekä osana koko työyhteisöä. Arvostamme myönteistä ja vastuullista työotetta, aloitteellisuutta, joustavuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä valmiuksia tiimityöhön.
Tyrnävän kunnan varhaiskasvatuksessa tarjoamme kehittämismyönteisen työympäristön. Järjestämme henkilöstöllemme säännöllisesti täydennyskoulutuksia, ja toimintavuoden aikana pidämme työyhteisön omia suunnittelu-, arviointi- ja kehittämispäiviä.
Tyrnävän kunnassa panostetaan työhyvinvoinnin tukemiseen, ja meillä on käytössä työntekijöillemme mm. kuntosalietu ja henkilöstön liikuntavuorot, työhyvinvointiraha, työsuhdepolkupyöräetu sekä Epassin liikunta- ja kulttuurietu. Työyhteisön virkistyspäivää vietämme vuosittain. Työllesi saat tukea omilta työkavereiltasi, tiimisi varhaiskasvatuksen opettajalta, varhaiskasvatuksen erityisopettajalta ja esihenkilöltäsi. Varhaiskasvatuksessa panostamme toimivien sijaisjärjestelmien rakentamiseen ja kunnassamme työskenteleekin myös vakituisia kiertäviä varhaiskasvatuksen lastenhoitajia.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaan. Valitun tulee esittää ennen työsuhteen alkua lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote. Kelpoisuuden osoittavat todistukset esitetään mahdollisessa haastattelutilanteessa.
Hakemus toimitetaan 9.2.2026 klo 12 mennessä Kuntarekryn kautta.
Riitta Kangasniemi puh. 050 3686014
Essi Pesonen puh. 0403538248
Tyrnävän kunta
Tyrnävä tarjoaa mukavampaa arkea lähellä kaupunkia. Olemme rohkea ja kasvava noin 7 000 asukkaan viihtyisä kotikunta nopeiden yhteyksien päässä Oulun kaupunkiseudulla. Ainutlaatuisen nuori ikärakenteemme tekee meistä eläväisen ja dynaamisen perheiden kunnan. Kuntamme työyhteisö on pidetty, ja meillä on hyvä ja kannustava henki.
Hae mukaan reippaaseen ja ennakkoluulottomaan joukkoomme!
Kunnankuja 4
Tyrnävä 91800
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Tyrnävän kunta
Tyrnävän kunta