Siirry pääsisältöön
Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Varhaiskasvatuksen opettaja

    Hakuaika päättyy 20.1.2026 klo 15:00

    Hae työpaikkaaAdd to favorites

    Varhaiskasvatuksen opettaja

    Tule tekemään tärkeää työtä lasten parissa!

    Siikajoen kunnassa haemme varhaiskasvatuksen opettajaa perhevapaan sijaisuuteen ajalle 2.3.-31.5.2026 tai sopimuksen mukaan. Tehtävä sijoittuu työsuhteen alussa Tuulenpesän päiväkotiin Siikajoenkylälle.

    Tuulenpesän päiväkoti on 28-paikkainen, kaksiryhmäinen, maaseudulla sijaitseva päiväkoti. Samassa pihapiirissä sijaitsevat aamu- ja iltapäivätoiminta, esi- ja peruskoulu, kirjasto ja liikuntasali. Lähiympäristö ja -luonto, toimivat tilat, tehtäviinsä sitoutunut ammattitaitoinen henkilöstö sekä asiakkaamme ovat voimavaramme.

    Odotamme hakijalta pedagogisen osaamisen lisäksi mm. hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, innostuvaa ja innostavaa asennetta sekä sitoutumista tiimityöhön ja pienryhmätoimintaan.

    Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus.

    Työaika on keskimääräinen yleistyöaika, työaikajakso kolme viikkoa.
    Palkkaus: Ovtes
    Koeaika: 1 kk

    Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valittavan on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä rikostaustaote lain 504/2002 mukaisesti.

    Tehtävää haetaan sähköisesti Kuntarekry.fi-palvelun kautta 20.1.2026 klo 15.00 mennessä.

    Siikajoen kunta on savuton työpaikka.

    http://www.siikajoki.fi

    Sari Mällinen, varhaiskasvatusjohtaja, puh. 040 3156 301, etunimi.sukunimi@siikajoki.fi

    Siikajoen kunta, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus, Tuulenpesän päiväkoti

    Siikajoen kunta

    Jaakontie 1

    Siikajoki 92320

  • Savuton työpaikka
  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    • Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus
    • Koeaika: 1 kuukausi
    Siikajoen kunta, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus, Tuulenpesän päiväkoti
    Siikajoen kunta
    69609330.12.2025 klo 16:00 - 20.1.2026 klo 15:00MääräaikainenTyösuhde2.3.-31.5.2026Ovtes
    Hae työpaikkaaAdd to favorites
    Työpaikan tiedot Siikajoen kunta, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus, Tuulenpesän päiväkoti
    Siikajoen kunta
    69609330.12.2025 klo 16:00 - 20.1.2026 klo 15:00MääräaikainenTyösuhde2.3.-31.5.2026Ovtes
    Sinulle suositellut työpaikat