Siirry pääsisältöön
Varhaiskasvatuksen opettaja, Pikku-Ainon päiväkoti

Hakuaika päättyy 12.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Varhaiskasvatuksen opettajan vakinainen tehtävä Pikku-Ainon päiväkodissa.

Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!

Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!

Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN vakinainen tehtävä Pikku-Ainon päiväkodissa.

Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä sijoittuu toimintakauden alussa 2-4- vuotiaiden lasten monikulttuuriseen ryhmään. Jatkossa varhaiskasvatuksen opettajat kiertävät eri ikäisten lasten ryhmissä.

Pikku-Ainon päiväkoti sijaitsee Myllytullissa keskustan tuntumassa. Sisätilamme sekä piha-alueemme on uusittu vuonna 2020 valmistuneessa remontissa. Päiväkodissamme on sekä suomen- että englanninkielistä toimintaa: toimintakautena 2025-2026 on ollut kolme suomenkielistä ryhmää 1-5-vuotiaille lapsille, kaksikielinen (suomi-englanti) ryhmä 4-5-vuotiaille sekä kaksikielinen esiopetus (englanti-suomi). Esiopetuksessa englannin kieltä on enemmän, ja suomen kieltä vähemmän. Olemme monikulttuurinen ja kulttuurisensitiivinen päiväkoti. Syksyllä 2026 meillä tulee olemaan myös suomenkielinen esiopetusryhmä.

Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.

Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja, perehtyneisyyttä monikulttuurisuuteen sekä hyvää englannin kielen taitoa. Eduksi luetaan innostus ja kiinnostus STEAM-pedagogiikkaan.

Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmän sekä osaamisen ja vastuun tasojen mukaisesti 2 864,37 €- 2 975,07 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista OVTES:n mukaisista tasolisistä.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain 55 §:n mukaan työnantajan vastuulla on vaatia ennen töiden aloittamista työntekijältä ja harjoittelijalta/opiskelijalta luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Selvitys tehdään ennen työsopimuksen tekemistä.

Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/6244/2026. Hakemus on toimitettava 12.5.2026 klo 15.00 mennessä.

https://www.ouka.fi/pikku-ainon-paivakoti

Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Helinä Pykäläaho, p. 050 5988 297 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Pikku-Ainon päiväkoti

Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.

Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.

Oulun kaupunki on savuton työpaikka.

Makasiinikatu 6 A

Oulu 90130

Tutustu työnantajaan
Oulun kaupunki
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Pikku-Ainon päiväkoti
OUL-04-435-2628.4.2026 klo 14:07 - 12.5.2026 klo 15:00Vakinainen3.8.2026 tai sopimuksen mukaanOVTES
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Oulun kaupunki
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Pikku-Ainon päiväkoti
OUL-04-435-2628.4.2026 klo 14:07 - 12.5.2026 klo 15:00Vakinainen3.8.2026 tai sopimuksen mukaanOVTES
Sinulle suositellut työpaikat