Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Varhaiskasvatuksen opettajan toimenkuva

    - vastaa varhaiskasvatuksen kasvatus- ja opetustyöstä/pedagoginen vastuu
    - tehtävänä on lapsen hoidon, kasvun, kehityksen ja oppimisen jatkuvuuden turvaaminen
    - vastaa lapsen ja lapsiryhmän tarpeisiin soveltuvan varhaiskasvatussuunnitelmien ja esiopetussuunnitelmien tekemisestä ja toteuttamisesta
    - vastaa esiopetuksesta (nimetyt esiopetusvatuuhenkilöt)
    - tunnistaa lapsen iän mukaiset herkkyyskaudet ja erityisen tuen tarpeet
    - vastaa yhdessä varhaiserityiskasvatuksen kanssa toiminta- ja hojks suunnitelmien laatimisesta
    - vastaa toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä toiminnan arvioinnista ja kehittämisestä
    - on vanhempien kasvatuskumppani ja tukee lasten vanhempia kasvattajina
    - työskentelee moniammatillisesti myös eri yhteistyötahojen kanssa
    - dokumentoi, arvioi ja kehittää omaa toimintaansa
    - ylläpitää ja kehittää omaa ammatillista osaamistaan ja tiedostaa varhaiskasvatuksen muuttuvat tarpeet
    - toimii tarvittaessa tiimivastaavana
    - osallistuu mahdollisiin työryhmiin
    - osallistuu oman alansa täydennyskoulutukseen

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Seinäjoen kaupunki, Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, Varhaiskasvatus
    • KokoaikatyöOsa-aikatyö3-vuorotyöTuntityöKesätyöKeikkatyöMääräaikainen
    • 341496
    • sopimuksen mukaan
    • KVTES
    • 18.2.2021 15:00 - 18.2.2037 15:00
    • Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätEtelä-PohjanmaaSeinäjokiKunta
    Yhteystietomme

    Eija Källi-Niemi
    Varhaiskasvatuksen sijaisrekry
    044 550 2434
    eija.kalli-niemi@seinajoki.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Tule meille töihin!
    Seinäjoen kaupunki alueen suurimpana työnantajana työllistää yli 4000 henkilöä. Valtteinamme ovat hyvät koulutusmahdollisuudet ja kannustus oman työn kehittämiseen.
    Seinäjoki on yksi Suomen menestyneimmistä kaupungeista. Meillä on vahva asenne, rohkeutta ja tekemisen meininki. Meitä on jo yli 63 000 ja kaupunkiseudulla asukkaita on 150 000. Viihtyisä kaupunkiympäristö, lyhyet välimatkat ja monipuoliset asumismahdollisuudet leimaavat kaupungin arkea.
    Suomen kuudenneksi suurimman markkina-alueen keskuksena kaupunki tarjoaa myös erittäin kilpailukykyiset kaupan palvelut. Seinäjoella on laadukasta koulutusta aina yliopistotasolle asti. Kaupunki on tunnettu suurista tapahtumistaan. Vapaa-aikaa voit viettää vaikkapa Rytmikorjaamon keikoilla, ja kaupunginkirjasto Apila valloittaa jokaisen kävijän.
    Meillä on tilaa isoille ideoille ja tulevaisuuden tekijöille.
    www.seinajoki.fi (http://www.seinajoki.fi )
    www.avaruudenpaakaupunki (http://www.avaruudenpaakaupunki )
    www.elamaniseinajoki.fi (http://www.elamaniseinajoki.fi )
    www.facebook.com/seinajoenkaupunki (http://www.facebook.com/seinajoenkaupunki )
    www.twitter.com/Sjkkaupunki (http://www.twitter.com/Sjkkaupunki )
    www.linkedin.com/company/11284401 (http://www.linkedin.com/company/11284401 )
    www.instagram.com/sjkkaupunki (http://www.instagram.com/sjkkaupunki )
    www.youtube.com/seinajoenkaupunki (http://www.youtube.com/seinajoenkaupunki

    Sijainti
    Väinölänkatu 8
    60120 Seinäjoki

  • Tutustu työnantajaan
    Jätä sijaishakemus
    Sinulle suositellut työpaikat

    Seinäjoen kaupunki/varhaiskasvatus

    Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan sijaisuuksiaHakuaika päättyy1.2.203715:00

    Työavain 341487

    Seinäjoen kaupunki/varhaiskasvatus

    Päiväkotihuoltajan sijaisuuksiaHakuaika päättyy1.1.203712:00

    Työavain 341455

    Seinäjoki/varhaiskasvatus

    Varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuuksiaHakuaika päättyy18.2.203715:00

    Työavain 341496

    Seinäjoen kaupunki

    KeittiöhenkilökuntaaHakuaika päättyy20.4.202512:00

    Työavain SEI-01-31-25

    Seinäjoen kaupunki

    Koulunkäynninohjaaja / iltapäivätoiminnanohjaajaHakuaika päättyy31.5.202515:00

    Työavain SEI-01-40-24

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.