Siirry pääsisältöön
Viheraluehoitaja (arboristi), puunhoidon tehtävät

Hakuaika päättyy 18.5.2026 klo 15:45

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Puunhoidon ammattilainen, liity joukkoomme tekemään yhdessä viihtyisämpää Espoota!

Viheralueiden kunnossapitoyksikkö etsii puunhoidon osaavaa viheraluehoitajaa (arboristi) Espoon pohjoiseen viherkunnossapitoon eli Vanhan-Espoon alueelle vakituiseen työsuhteeseen. Viherkunnossapidon vastuulle kuuluvat yleisten puisto- ja katuviheralueiden kunnossapito ja puhtaanapito, kaupungin kiinteistöpihojen viherkunnossapito sekä taajamametsien hoitotyöt.

Nyt haettavan viheraluehoitajan tehtäviin kuuluu erilaiset puunhoidon tehtävät niin rakennetuilla viheralueilla kuin luonnonmukaisilla alueilla, ja tehtäviä on laidasta laitaan puiden hoitoleikkauksista ja metsätöistä aina asiantuntijalausuntojen tekemiseen asti kaupungin eri suunnittelu-, rakennus- ja kunnossapitoprojekteissa. Kesäkaudella arboristi toimii puunhoidon tehtävissä monipuolisesti, talvikaudella päätehtävänä ovat taajamametsissä suoritettavat metsätyöt. Arboristi tekee myös puidenleikkuuohjelmat, jotka toteutetaan keväisin yhdessä yksikön osaavan henkilökunnan kanssa. Tehtävässä edellytetään kykyä toimia itsenäisesti monipuolisten työtehtävien parissa, mutta on tärkeää, että työntekijä kykenee työskentelemään sujuvasti myös erikokoisissa ryhmissä.

Otamme huomioon kaikki hakuaikana tulleet hakemukset. Voimme käsitellä hakemuksia ja aloittaa haastattelut jo hakuaikana. Valinta tehdään hakuajan päätyttyä sen jälkeen, kun haastattelut on saatu päätökseen.

Tehtävään valitulle teetetään Espoon kaupungin päihdeohjelman mukainen huumausainetestaus.

Työpaikan nimi: Espoon kaupungin pohjoinen kunnossapito (viheralueiden kunnossapito)
Työpaikan osoite: Teirinsyrjä 4, Espoo, 02770 Espoo
Työaika: 38h 15min / viikko
Sopimusala: TS Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus
Tehtävä on vakituinen, aloitus sopimuksen mukaan.

Kelpoisuusvaatimus: Soveltuva ammattikoulu- tai ammattitutkinto tai muu tehtävään soveltuva pätevyys.

Tehtävässä edellytetään työkokemusta puutarhurin ja puunhoidon tehtävistä, sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä vähintään B-luokan ajokorttia manuaalivaihteisella autolla. Arvostamme arboristin erikoisammattitutkintoa.

Arvostamme erilaisten työkoneiden ja työvälineiden (mm. taajamatraktori, päältäajettava ruohonleikkuri, raivaussaha, moottorisaha) käyttö- ja huolto-osaamista, reipasta asennetta sekä hyviä työyhteisötaitoja. Myös erilaiset turvallisuuskorttikoulutukset katsotaan eduksi (esim. Tieturva 1, Tulityö).

Lisätietoja antaa työpäällikkö Eeva Turkki, eeva.turkki@espoo.fi.

Espoon kaupunki, Kaupunkiympäristö, Kaupunkitekniikan keskus, Infrapalvelut -palvelualue, Viherkunnossapito -yksikkö

Edelläkävijöiden Espoo - rohkeus uudistaa, taito kehittää

Espoo on edelläkävijöiden kaupunki. Työnantajalupauksemme - rohkeus uudistaa, taito kehittää - näkyy arjessamme sujuvana työnä, osaamisen pitkäjänteisenä kehittämisenä ja fiksuna johtamisena. Rakennamme yhdessä kaupunkia, jossa työn merkitys on selkeä ja asiantuntijuutta arvostetaan.

Tuemme ammatillista oppimistasi ja kehittymistäsi sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista joustavilla käytännöillä.

Toimintamme perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, ja kohtaamme toisemme arvostavasti. Olemme sitoutuneet yhdenvertaisuuden edistämiseen ja toivomme työyhteisöömme eri-ikäisiä, eri taustoista ja eri kieliä puhuvia osaajia.

Tehtävään ja hakuprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä tehtävän lisätietojen antajaan.

Erityistarpeisiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä: keha.rekrytointi@espoo.fi. Käsittelemme yhteydenotot luottamuksellisesti.

Lue lisää: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Espoo

  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Espoon kaupunki
    Espoon kaupunki, Kaupunkiympäristö, Kaupunkitekniikan keskus, Infrapalvelut -palvelualue, Viherkunnossapito -yksikkö
    ESPOO-04-88-2627.4.2026 klo 17:17 - 18.5.2026 klo 15:45VakinainenTyösuhde1.6.2026Ei etätyömahdollisuuttaTS Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusTehtäväkohtainen palkka: 2531,43 €/kk
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Espoon kaupunki
    Espoon kaupunki, Kaupunkiympäristö, Kaupunkitekniikan keskus, Infrapalvelut -palvelualue, Viherkunnossapito -yksikkö
    ESPOO-04-88-2627.4.2026 klo 17:17 - 18.5.2026 klo 15:45VakinainenTyösuhde1.6.2026Ei etätyömahdollisuuttaTS Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusTehtäväkohtainen palkka: 2531,43 €/kk
    Sinulle suositellut työpaikat