Hakuaika päättyy 8.2.2026 klo 23:59
Haemme kunnanrakennusmestaria vakituiseen virkasuhteeseen.
Kunnanrakennusmestarina vastaat muun muassa kunnan rakennetusta ympäristöstä sekä kunnan kiinteistöjen, katujen ja yleisten alueiden kunnossapidosta sekä niihin liittyvistä palvelusopimuksista. Lisäksi tehtävänäsi on toteuttaa investointiohjelmaa, kilpailuttaa hankintoja ja valmistella urakka-asiakirjoja yhdessä teknisen johtajan kanssa. Toimit lisäksi lähiesihenkilönä kunnossapidon ja puhtauspalvelujen henkilöstölle.
Tehtävä edellyttää itsenäistä ja aktiivista työotetta, kykyä yhteistyöhön ja rohkeutta uuden kehittämiseen sekä sujuvaa tietoteknisten järjestelmien hallitsemista. Katsomme eduksi työkokemuksen kunta-alan tehtävistä ja julkisten hankintojen kilpailutusten osaamisen. Viran hoito edellyttää oman auton käyttöä ja sujuvaa suomenkielen taitoa. Viran kelpoisuusehtona on soveltuva amk- tai opistotason tutkinto.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Viran tehtäväkohtainen palkka on 4057,11 e/kk. Noudatamme 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 vuorokauden kuluessa valitsemispäätöksen saamisesta.
Haluamme auttaa työtekijöitämme onnistumaan ja viihtymään ja siksi tarjolla on monipuolisia henkilöstöetuja, mm. ePassi, osittainen etätyömahdollisuus, koulutusta osaamisen kehittämiseen sekä kokeneen työyhteisön tuki.
Pauli Parkkima, pauli.parkkima@parikkala.fi, 040 653 1513
Parikkalan kunta, Teknisen palvelut
Parikkala on viihtyisä, luonnoltaan monimuotoinen ja kaunis kunta.
Kuntamme sijaitsee Etelä-Karjalassa valtatie 6 varrella vajaan tunnin ajomatkan päässä Imatralta pohjoisen suuntaan. Matkaa Savonlinnaan on noin 60 km.
Parikkalassa on monipuoliset ja laadukkaat peruspalvelut sekä erinomaiset vapaa-ajanviettomahdollisuudet.
Panostamme henkilöstömme työhyvinvointiin ja jatkuvaan osaamisen kehittämiseen sekä tarjoamme monipuoliset henkilöstöetuudet työntekijöidemme käyttöön.
Harjukuja 6
Parikkala 59100
- Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
Parikkalan kunta
Parikkalan kunta