Siirry pääsisältöön
Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Hallintosihteeri

    Hakuaika päättyy 17.2.2026 klo 09:00

    Hae työpaikkaaSuosikiksi

    Ähtärin kaupunki hakee hallintosihteeriä vuoden 2027 loppuun jatkuvaan määräaikaiseen työsuhteeseen.

    Hallintosihteerillä on keskeinen rooli kunnan organisaation päivittäisen toiminnan sujuvuudessa. Ähtärin kaupungin kuntarakennelain mukaisen selvityksen tukitehtävät jatkotoimenpiteineen ovat hallintosihteerin tehtäväkentän keskiössä. Tehtävässä pääset siis muun muassa valmistelemaan kuulemisia ja tekemään tiedotteita. Hallintosihteeri huolehtii kirjaamon toiminnasta ja tukee asiakaspalvelun, sidosryhmäyhteistyön ja tiedonhallinnan toimintoja. Osaltasi vastaat toimielinten kokousten valmistelutehtävistä sekä kokousten jälkeisistä toimenpiteistä, esimerkiksi esityslistojen kokoamisesta, pöytäkirjoista, tiedoksiantojen tekemisestä ja muutoksenhakuun liittyvistä tehtävistä. Tehtävään voi sisältyä myös ilta-aikaan sijoittuvia toimielimen sihteeritehtäviä. Valittavan henkilön koulutuksesta ja kokemuksesta riippuen tehtävään voi sisältyä muitakin päätöksenteon tuen tehtäviä, kuten esimerkiksi lausuntopyyntöjen valmistelua.
    Toimit hallinnollisissa tehtävissä hallintopalveluissa asianhallinnan, ohjelmistojen pääkäyttäjän sekä vaalijärjestelyjen tehtävissä.
    Tuet kaupunginjohtajan ja johtoryhmän toimintaa päivittäisissä tehtävissä mm. kokous-, tapaamis- ja matkajärjestelyissä sekä laskujen käsittelyssä.
    Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva tutkinto, esimerkiksi ammattikorkeakoulusta tai toiselta asteelta, sekä suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Lisäksi edellytämme hyvää asiakaspalveluasennetta, organisointikykyä sekä itsenäistä ja tarkkaa työotetta.
    Eduksi luemme hyvät tietotekniset valmiudet, erityisesti sähköisten asianhallinta- ja päätöksentekojärjestelmien osalta, kokemuksen kunnallisen tai hyvinvointialueen toimielimen tuen tai sihteerin tehtävistä sekä vahvat viestintä- ja vuorovaikutustaidot.
    Tarjoamme sinulle perehdytyksen työtehtäviin, hallintosihteerin monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtäväkokonaisuuden, ePassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun, työterveyspalvelut sekä mukavan työyhteisön, jossa työkaverit tukevat toisiaan. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTESin mukaan ja palvelussuhteessa noudatetaan kolmen kuukauden koeaikaa. Valituksi tulleen tulee esittää ennen työsopimuksen tekemistä ne opinto- ja työtodistukset, joihin on vedonnut valintaprosessissa, sekä lääkärintodistus.
    Jätä hakemuksesi Kuntarekry-järjestelmään tiistaihin 17. helmikuuta klo 9.00 mennessä.

    Lisätietoja tehtävästä antaa hallintopäällikkö Katja Kneckt, ma 9.2. klo 10-11.30 sekä to 12.2. klo 12-14, puh. 040 641 1043 tai sähköpostitse katja.kneckt@ahtari.fi.

    Ähtärin kaupunki, Talous- ja hallintopalvelut

    Ähtäri on kaupunki kolmen maakunnan kohtauspisteessä, keskellä kauneimpia järvimaisemia. Monipuoliset liikuntamahdollisuudet, rauhallinen ja turvallinen elinympäristö sekä runsas kulttuuritarjonta luovat hyvät edellytykset elää ja viihtyä Ähtärissä.

    Ostolantie 17

    Ähtäri 63700

    Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
    Ähtärin kaupunki, Talous- ja hallintopalvelut
    Ähtärin kaupunki
    7035423.2.2026 klo 17:06 - 17.2.2026 klo 09:00MääräaikainenTyösuhdeMaaliskuu 2026 tai sopimuksen mukaan - 31.12.2027Osittainen etätyömahdollisuusKVTES
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Ähtärin kaupunki, Talous- ja hallintopalvelut
    Ähtärin kaupunki
    7035423.2.2026 klo 17:06 - 17.2.2026 klo 09:00MääräaikainenTyösuhdeMaaliskuu 2026 tai sopimuksen mukaan - 31.12.2027Osittainen etätyömahdollisuusKVTES