Hakuaika päättyy 13.4.2026 klo 12:00
Kuopion kaupungin kunnallisteknisessä suunnittelussa on haettavana suunnitteluinsinöörin tehtävä 1.5.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Suunnitteluinsinöörin tehtäviin kuuluvat hulevesien hallintaan, hulevesien yleis- ja yksityiskohtaiseen suunnitteluun liittyvät tehtävät sekä vesihuollon järjestämiseen liittyvät tehtävät ja yleis- ja yksityiskohtainen suunnittelu.
Kelpoisuusehtona on insinöörin (ammattikorkeakoulu- tai vastaava aiempi opistoasteinen) tutkinto ympäristö-yhdyskuntatekniikan tai vastaavalta koulutussuunnalta, työkokemus vesihuolto- tai hulevesisuunnittelusta vähintään 2 vuotta, työkokemusta vesiosuuskunnista, hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä hyvät vuorovaikutustaidot.
Edellytämme, että hakijalla on voimassa oleva vähintään B-luokan ajokortti ja mahdollisuus oman auton käyttöön.
Arvostamme kokemusta verkostomallinnuksesta sekä hyviä neuvottelu-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja ja oma-aloitteisuutta.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtäväkentän ja merkityksellisen työn, joka sisältää päivittäin uusia haasteita kehittyä osana isoa organisaatiota. Lisäksi tarjoamme hyvän perehdytyksen tehtävään, yhdessä sovittavan osittaisen etätyömahdollisuuden ja mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen. Täyttä etätyömahdollisuutta emme lupaa. Käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim.: ePassi, työmatkatuki henkilökunnan hyvinvointikortti ja työterveyshuolto.
Työaika: 36,25 h/vko.
Tehtäväkohtainen palkka on 4023,40 €/kk
Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Kuopion kaupunki kannustaa anonyymiin rekrytointiin, ja siksi mm. tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan motivaatioon tehtävää kohtaan, ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.
Täytä hakulomake aivan normaalisti. Anonymisoidut tiedot eivät näy hakemusten käsittelijöille
haun aikana. Huomioi hakemusta kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita.
Esihenkilö valitsee haastateltavat henkilöt anonyymin yhteenvedon perusteella eikä siinä ole nähtävissä hakijan nimeä, ikää, sukupuolta tai äidinkieltä.
Kun hakijat on kutsuttu haastatteluun, anonymiteetti päättyy ja rekrytoiva esihenkilö voi tutustua tarkemmin haastatteluun kutsuttujen hakijoiden tietoihin.
Anonymiteetin säilyttämisen vuoksi lisätietoja antaa koulutus- ja rekrytointipäällikkö Tarja Savolainen, p. 044-718 2221 tai sähköpostilla kuopiorekry@kuopio.fi
Kuopion kaupunki, Kunnallistekninen suunnittelu
Elinvoiman toimiala vastaa kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja hallinnasta sekä käyttökelpoisena pitämisestä. Se vastaa myös kaupungin maa- ja vesiomaisuuden hallinnasta sekä asumisen edistämisestä. Kunnallistekninen suunnittelu vastaa katusuunnittelusta, liikennesuunnittelusta, viher- ja virkistysaluesuunnittelusta, hulevesisuunnittelusta sekä vesihuollon järjestämistehtävistä.
Suokatu 42
Kuopio 70110
- Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
- Työaikamuoto: Toimistotyöaika
Kuopion kaupunki
Kuopion kaupunki