Siirry pääsisältöön
Koulunkäynninohjaajan vakinainen tehtävä Kalevan koulu

Hakuaika päättyy 6.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Koulunkäynninohjaajan vakinainen tehtävä Kalevan koulu

Haemme Kajaanin kaupungin perusopetukseen koulunkäynninohjaajaa vakituiseen tehtävään Kalevan koulun vaativan tuen erityisluokkaan 10.8.2026 alkaen.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn koulunkäynninohjaajana Kalevan erityiskoulussa, idyllisessä puurakennuksessa Kajaanin kaupungin ytimessä. Kalevassa on neljä luokkaa, joista yksi luokka sijaitsee Väinölän koulun tiloissa. Koulussamme opiskelee oppilaita 1-9 vuosiluokilla. Opiskelu tapahtuu oppiaineittain rajatuin oppimäärin erityisluokanopettajan johdolla. Koulupäivien aikana työsi sisältää ohjaamista pääsääntöisesti Kalevan opetusryhmässä, mutta tilanteiden vaihdellessa ohjaamista saattaa olla Väinölän opetusryhmissä tarpeiden mukaan. Kouluissamme toimii aamu- ja iltapäivätoiminta, jota järjestämme oman henkilöstön voimin. Työtehtäviin kuuluu työskentelyä Kalevan ja/tai Väinölän koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa.

Odotamme sinulta hyviä tiimi- ja vuorovaikutustaitoja. Arvostamme joustavaa, toiset huomioon ottavaa ja innostunutta otetta työhön, valmiutta tehdä tiivistä ja hyvää yhteistyötä opettajien kanssa sekä taitoa kohdata tuen tarpeessa olevia oppilaita. Arvostamme aikaisempaa työkokemusta erityisopetuksessa tai pienryhmässä toimimisesta. Koulunkäynninohjaajan sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan tehtävissä toimiminen katsotaan eduksi. Lisäksi arvostamme nykyaikaisten opetusvälineiden ja -menetelmien hallintaa sekä kehittävää työotetta.

Työaika 38,25 h/vko (100% työaika)

Palkkaus on KVTES:n mukainen, 2571,40 €/kk. Lisäksi mahdollinen työkokemuslisä.

Kelpoisuusehtona on kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, koulunkäynnin-, aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammatti- tai erikoisammattitutkinto, nuoriso- ja yhteisöohjaajan, sosionomin (AMK) tai lähihoitajan tutkinto tai muu vastaava koulutus, joka antaa kelpoisuuden toimia tehtävässä. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa.

TYÖNANTAJAN TIEDOT

Kajaanissa pääset opettajana osaksi laadukasta ja hyvin tuettua perusopetusta. Kajaanin perusopetuksessa on maltilliset ryhmäkoot ja uuden lain mukaiseen tuen antamiseen on panostettu lisäämällä samanaikaisopetuksen sekä erityisopetuksen resurssia. Lisäksi Kajaanin perusopetuksessa toimii tällä hetkellä useita erityisluokkia. Kouluja on systemaattisesti remontoitu vastaamaan nykyaikaisia opetusmenetelmiä, opetuksessa hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa ensimmäisestä luokasta lähtien ja koulut sijaitsevat lähellä luontoa, mikä näkyy opetuksessa kaikkina vuodenaikoina.

Kaupungissa on 12 perusopetuksen koulua ja yhteensä 14 opetusta antavaa yksikköä, jokaisella oma rehtorinsa. Perusopetus kuuluu sivistystoimialaan, ja kokonaisuutta johtaa perusopetuksen tulosalueen johtaja, mikä tukee yhtenäisiä käytäntöjä ja yhteistä pedagogista kehittämistä. Vuonna 2021 käynnistynyt laajamittainen kaksikielinen opetus yhdistää suomen- ja englanninkielisen opetuksen tarjoten oppilaille mahdollisuuden vahvaan kielitaitoon molemmilla kielillä. Kajaanissa toimii myös musiikki-, liikunta- ja matematiikkaluokkia sekä erilaisia painotuksia ja tukimuotoja, kuten joustava perusopetus, valmistava opetus sekä vaativan erityisen tuen opetus. Näiden avulla oppilaita voidaan tukea yksilöllisesti ja tarjota mahdollisuuksia omien vahvuuksien kehittämiseen.

Kajaanin kaupunki on monialainen työnantaja, joka arvostaa työn ja perhe-elämän tasapainoa. Perheiden monimuotoisuus nähdään vahvuutena, ja haluamme kehittää jatkuvasti käytäntöjämme entistä perheystävällisemmiksi.

Lue lisää Kajaanin kaupungista työnantajana: kuntarekry.fi/kajaaninkaupunki

KIINNOSTUITKO?

Hae meille viimeistään 6.5.2026 klo 15.00 mennessä! Hakemukset ensisijaisesti Kuntarekryn kautta. Postitse toimitetut hakemukset osoitteeseen: Kajaanin kaupunki, kirjaamo, PL 133, 87100 Kajaani, kuoreen merkintä "Koulunkäynninohjaajan vakinainen tehtävä Kalevan koulu".

Tehtävään valitun on esitettävä 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista nähtäväksi lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä lääkärintodistus terveydentilasta (T-todistus). Erikseen pyydettäessä esitettävä todistus huumausainetestistä. Koeaika on kuusi kuukautta.

Tule osaksi osaavaa joukkoamme!

https://kajaani.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/peruskoulut-ja-hallinto/keskuskoulu/ https://kajaani.fi/

Kalevan ja Väinölän koulun apulaisrehtori Anni Rimpiläinen p. 044 7100 515, anni.rimpilainen@edukajaani.fi

Kajaanin kaupunki, Sivistystoimiala

KAJAANI – aikaa elämälle ja työlle

Kajaanissa yhdistyvät monipuolinen elinkeinoelämä, kansainvälisen tason osaaminen ja turvallinen, yhteisöllinen ympäristö. Reilun 36 000 asukkaan maakuntakeskus tarjoaa tasapainon työn ja vapaa-ajan välille: lyhyet etäisyydet, luonnon läheisyys ja kattavat palvelut tekevät arjesta sujuvaa. Kun aikaa ei kulu ruuhkiin, sitä jää enemmän perheelle ja muille tärkeille asioille.

Tutustu tarkemmin elämään ja mahdollisuuksiin Kajaanissa: www.kajaani.fi/267

Muutto Kajaaniin edessä tai harkinnassa?
Tarjoamme tukea työnhakuun ja kotiutumiseen uudessa kotikaupungissa – myös puolisolle.
Lisätietoa osoitteessa: www.kajaani.fi/muuttajalle

Pohjolankatu 24

Kajaani 87100

Tutustu työnantajaan
Kajaanin kaupunki
Kajaanin kaupunki, Sivistystoimiala
71823422.4.2026 klo 08:00 - 6.5.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde10.8.20262571,40 €/kk
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Kajaanin kaupunki
Kajaanin kaupunki, Sivistystoimiala
71823422.4.2026 klo 08:00 - 6.5.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde10.8.20262571,40 €/kk
Sinulle suositellut työpaikat