Hakuaika päättyy 5.5.2026 klo 12:00
Tartu tilaisuuteen ja tule osaksi ammattitaitoista ja mukavaa työporukkaa. Pääset tekemään arvokasta työtä ikäihmisten parissa.
Pohjois-Savon hyvinvointialueella Ikääntyneiden kotiin annetavissa palveluissa eteläisen alueen kotihoidon työnjakoon avautuu lähihoitajan sijaisuus kesälle 2026. Työn aloitus joustavasti sopimuksen mukaan.
Keitä me olemme ja millaiseen työhön haemme työkaveria?
Eteläisen alueen työnjako vastaa tällä hetkellä 12 eri kotihoidon yksikön asiakkaiden työn jaosta. Työnjako jakaa asiakaskäynnit Pielaveden, Vesannon, Keiteleen, Rautalammin, Suonenjoen, Karttulan, Leppävirran, Joroisen, Varkauden, etähoivan sekä arviointi- ja tuetun kotiutumisen yksiköille.
Meillä työnjaossa työskentelee ammattitaitoinen ja kehitysmyönteinen työporukka. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen kotihoidon tiimien esihenkilöiden ja työntekijöiden kanssa. Luomme yhdessä motivoituneen ja osaavan työyhteisön, jossa arvostus ja työnilo ovat keskiössä. Työtä tehdään klo 6.15- 21.15 välisenä aikana eri vuoroissa. Työnjakaja varmistaa, että kotihoidon käynnit toteutuvat oikea-aikaisesti ja asiakaslähtöisesti. Kotihoidon käyntien aikatauluttamisen ohella työnjakajan työhön kuuluu myös muuta kotihoidon käynteihin liittyvää taustatyötä. Jaettavana olevien asiakaskäyntien kokonaisuus vaihtelee, jotta jokaisella työnjakajalla säilyy tuntemus eri tiimien ominaispiirteisiin.
Mitä tarjoamme sinulle?
Hyvän perehdytyksen sekä moniammatillisen tiimin ja esihenkilön tuen, jonka lisäksi saat ohjausta, neuvontaa ja käytännön sparrausta. Palkkaus toteutuu SOTE-sopimuksen mukaan 2 767,50 €/kk, jonka lisäksi maksetaan vuorotyön perusteella määräytyvät palkanlisät.
Olisiko tämä työ sinulle?
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on lähihoitajan tutkinto sekä rekisteröityminen Lupa- ja valvontaviraston ammattihenkilörekisteriin. Työnjakajalta edellytetään hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, organisointikykyä ja hyviä tietoteknisiä valmiuksia. Arvostamme oma-aloitteisuutta, hyvää paineensietokykyä sekä sopeutumista muuttuviin tilanteisiin. Eduksi katsomme kokemuksen kotihoidon työstä sekä kotihoidon toiminnanohjaus- ja tietojärjestelmien osaamisen.
Muuta huomioitavaa:
- sijaisuuden täytössä noudatetaan kuukauden koeaikaa
- Sijaisuuteen valitun on esitettävä nähtäväksi hyväksyttävä todistus huumausainetestistä ennen työsuhteen aloittamista
- Noudatamme tartuntatautilain 48 § säännöksiä ja suositamme niitä kaikille asiakas-/potilastehtävissä työskenteleville
- Valitulla tulee olla voimassa oleva B-ajo-oikeus.
Sijaisuus täytetään heti sopivan sijaisen löydyttyä.
Yhtä joukkuetta hyvinvoinnin puolesta!
Palveluesihenkilö Anu Toroi, anu.toroi@pshyvinvointialue.fi, 0447113941
Eteläinen, työnjako ja resurssipooli, kotihoito
Pohjois-Savon hyvinvointialue vastaa alueensa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Kuopion yliopistollinen sairaala tarjoaa erikoissairaanhoitoa ja vastaa noin miljoonan ihmisen vaativasta hoidosta itäisessä suomessa. Meillä yli 12 000 ammattilaista tekee työtä vastuullisesti yhteisen tavoitteen eteen – Pohjois-Savon ja sen ihmisten hyväksi.
Teemme työtä yhdessä, yhtenä joukkueena arvojemme mukaan
Ihminen - Tärkein
Vastuullisesti - Totta kai
Yhteistyöllä - Aina
Hyveemme – arkijärkisyys, avuliaisuus, huumorintajuisuus, joukkuehenkisyys, joustavuus, keskustelevuus, luotettavuus, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja ystävällisyys – ohjaavat meitä rakentamaan Pohjois-Savoon parasta mahdollista hyvinvointia, joka näkyy arjen teoissa.
Tule mukaan joukkueeseemme rakentamaan hyvinvointia jokaiseen päivään - Pohjois-Savossa, ihmiseltä ihmiselle.
Hoitotie 20, Karttula
Kuopio 72100
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Eteläinen, työnjako ja resurssipooli, kotihoito
Eteläinen, työnjako ja resurssipooli, kotihoito