Hakuaika päättyy 4.5.2026 klo 10:00
Lappeenrannan kaupunki hakee määräaikaisia opettajia lv. 2026-2027
Etsimme joukkoomme opettajia lukuvuodelle 2026-2027 toteuttamaan opetussuunnitelmaa sekä kehittämään koulujamme. Toimintamme uudistamisen painopisteenä kaikissa kouluissa on erityisesti hyvinvoinnin edistäminen ja laaja-alaisen osaamisen sekä perustaitojen vahvistaminen.
Toimintakulttuurimme perustuu ratkaisukeskeiseen vuorovaikutukseen. Tiimityö on keskeinen kehittämiskohteemme. Haluamme työssämme olla vastuullisia, luotettavia ja rohkeita, oma-aloitteisia sekä yhdessäohjautuvia.
Lappeenranta on lapsiystävällinen kunta, jossa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kehitystyö on vahvaa.
Tervetuloa joukkoomme!
Haemme Lappeenrannan kaupungin yhtenäiskouluihin: Joutseno, Kesämäki, Kimpinen, Lauritsala ja Sammonlahti määräaikaiseen tehtävään viittä (5) päätoimista tuntiopettajaa, luokanopettaja/resurssiopettaja ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Kuhunkin kouluun sijoittuu 1 tehtävä. Tehtävän viikkotyöaika on vähintään 16 tuntia.
Tehtäviin kuuluu koko yhtenäiskoulun resurssiopettajana toimiminen opettajan sijaisuuksissa joustavasti kaikilla perusopetuksen vuosiluokilla ja kaikissa oppiaineissa oppilaiden ikätason mukaisesti. Arvostamme hakijalta perusopetuksessa opetettavien aineiden hallintaa sekä valmiutta työskennellä 1-9 erityisluokissa sekä joustavassa perusopetuksessa.
Tehtävässä menestyminen edellyttää ajantasaisia TVT-taitoja sekä kykyjä hyödyntää digitaalisia oppimisympäristöjä pedagogisesti.
Kelpoisuusvaatimukset
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan ja palkkaus OVTES:n mukaan. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa myös kelpoisuutta vailla olevat hakijat voidaan ottaa huomioon. Kelpoisuutta vailla olevat otetaan virkasuhteeseen koulun työpäivien ajaksi.
Hakeminen ja hakuaika
Hakemukset tulee tehdä internetin kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi.
Haastatteluun voidaan kutsua ja valituksi voi tulla vain hakija, joka on toimittanut hakemuksen hakuajan päättymiseen mennessä. Hakijan on esitettävä alkuperäiset tehtävään kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset haastattelussa.
Hakuaika päättyy 4.5.2026 klo 10.00.
Haastattelut järjestetään hakuajan päätyttyä. Haastatteluun valittaville lähetetään kutsu erikseen.
Palvelussuhteet täytetään koeaikaa käyttäen.
Ennen tehtävän vastaanottamista valitun on esitettävä nähtäväksi ko. koulun rehtorille lain 504/2002 edellyttämä hyväksyttävä rikostaustaote sekä alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset.
Opetustoimenjohtaja Mari Routti, p. 040 837 2646. Sähköposti etunimi.sukunimi@edu.lappeenranta.fi.
Hakemiseen ja hakemusasiakirjoihin sekä aikatauluun ym. liittyviin kysymyksiin vastaa HR-asiantuntija Päivi Simut, puh. 040 141 8277. Sähköposti etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi.
Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut
Lappeenranta on n. 73 000 asukkaan vireä ja kehittyvä yliopisto- ja koulutuskaupunki sekä Etelä-Karjalan maakuntakeskus.
Kaupungissamme varhaiskasvatus, perusopetus ja lukiokoulutus ovat osa hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialaa.
Panostamme henkilöstön ammattiosaamisen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja lisäämiseen. Henkilöstölle on tarjolla runsaasti maksutonta täydennyskoulutusta myös omalla paikkakunnalla. Henkilökunnan hyvinvoinnista huolehdimme muun muassa kehittämällä työolosuhteita, järjestämällä työnohjausta sekä liikuntamahdollisuuksia.
Lappeenrannan kaupunki on savuton työpaikka.
Villimiehenkatu 1
Lappeenranta 53100
Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut
Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut