Hakuaika päättyy 3.5.2026 klo 14:00
Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2026-31.7.2027 väliselle ajalle VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJAA Parikkalan varhaiskasvatukseen.
Haemme lastenhoitajaa määräaikaiseen 1.8.2026-31.7.2026 tehtävään Päiväkoti Satakieleen.
Tulet työskentelemään vuorohoitoryhmässä 1-6- vuotiaiden lasten kanssa. Tehtävä sijoittuu jaksotyöhön eli työ on vuorotyötä. Työn itsenäisyyden vuoksi toivotaan työkokemusta varhaiskasvatuksesta. Kokemus vuorotyöstä katsotaan eduksi.
Kelpoisuusehtona on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaisesti tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.
Valittujen on toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.
Noudatamme työsuhteissa viiden kuukauden koeaikaa.
Mervi Muukkonen
varhaiskasvatuspäällikkö
p. 040 4823943
Parikkalan kunta
Parikkala on viihtyisä, luonnoltaan monimuotoinen ja kaunis kunta.
Kuntamme sijaitsee Etelä-Karjalassa valtatie 6 varrella vajaan tunnin ajomatkan päässä Imatralta pohjoisen suuntaan. Matkaa Savonlinnaan on noin 60 km.
Parikkalassa on monipuoliset ja laadukkaat peruspalvelut sekä erinomaiset vapaa-ajanviettomahdollisuudet.
Panostamme henkilöstömme työhyvinvointiin ja jatkuvaan osaamisen kehittämiseen sekä tarjoamme monipuoliset henkilöstöetuudet työntekijöidemme käyttöön.
Pietarinkuja 1
Parikkala 59100
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta