Siirry pääsisältöön
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Hakuaika päättyy 3.5.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Pieksämäen kaupunki hakee kahta (2) varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Alkusijoituspaikka työsuhteen alkaessa on Hiekanpään päiväkodin vuorohoitoryhmä.

Etsimme joukkoomme innostunutta, myönteisesti ajattelevaa, kannustavaa työhön sitoutunutta ammattilaista. Lastenhoitajana edistät päiväkodin lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia, kasvua ja kehitystä yhteistyössä työyhteisösi ja perheiden kanssa. Arvostamme osaamistasi, kokemustasi ja kiinnostustasi varhaiskasvatusikäisten lasten pedagogiikan kehittämisestä ja pienryhmätoiminnasta, hyviä ryhmä- ja yksilöohjaustaitoja sekä työyhteisötaitoja.

Kelpoisuusvaatimuksena lastenhoitajan tehtävään on varhaiskasvatuslain 540/2018 28§:n mukainen kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (lastenohjaaja), sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla sekä Valtioneuvoksen asetuksessa § 3 (1177/2018) määrittelemät soveltuvat tutkinnot.

Koeaika on kuusi kuukautta.
Pieksämäen kaupunki on savuton työyhteisö.

Tehtävään valitun on ennen työn alkamista esitettävä rikosrekisteriote.

Haastattelut pidetään sovitusti. Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset tarkastetaan haastattelutilanteessa.

https://www.pieksamaki.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/

Hiekanpään päiväkodin johtaja Jaana Halonen 044 0882335

Hiekanpään päiväkoti

Pieksämäki on n. 17 500 asukkaan kaupunki Etelä-Savossa. Kaupunki on tunnettu rautateiden risteyspaikkakunta ja se sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella keskellä Suomea.

Hyvinvointipalvelut ja teknologiateollisuus ovat Pieksämäellä johtavia aloja. Myös kauppa ja muut palvelut ovat suuria työllistäjiä. Teollisuudesta elantonsa saa runsas neljännes pieksämäkeläisistä.

Kaupungin pinta-ala on 1 836,4 km², josta vesialuetta 266,0 km². Pieksämäen alueella on yli 400 järveä. Luontoihmiselle Pieksämäki onkin ihanteellinen asuinpaikka. Pieksämäen järvialueilta löytyy hyviä kalavesiä ja vaihtelevia melontareittejä. Patikointi- ja talvella hiihtoreitit ovat erinomaisessa kunnossa. Muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta huokuu jo erämaanrauhaa.

Huvilakatu 27

Pieksämäki 76130

Tutustu työnantajaan
Pieksämäen kaupunki
Hiekanpään päiväkoti
72011617.4.2026 klo 16:00 - 3.5.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhde1.8.2026 tai sopimuksen mukaan22520,59 - 2557,38
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Pieksämäen kaupunki
Hiekanpään päiväkoti
72011617.4.2026 klo 16:00 - 3.5.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhde1.8.2026 tai sopimuksen mukaan22520,59 - 2557,38
Sinulle suositellut työpaikat