Siirry pääsisältöön
Ylipalomies, viransijaisuus, Kemijärven pelastusasemaryhmä, Lapin pelastuslaitos

Hakuaika päättyy 25.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tervetuloa töihin Lapin pelastuslaitokselle, Suomen huipulle!

Lapin pelastuslaitos on pinta-alaltaan Suomen suurin pelastuslaitos. Toiminta-alueemme kattaa lähes 1/3-osan Suomen pinta-alasta. Toimintaympäristöömme kuuluvat mm. merialueet, suurteollisuus, vilkkaat tunturikeskukset, kaupungit ja erämaat.

Haemme joukkoomme ylipalomiehen viransijaisuuteen reipasta ja osaavaa pelastusalan ammattilaista. Viransijaisuus alkaa 1.7.2026 ja päättyy 31.12.2026.

Ylipalomiehen virka on miehistövirka ja sijoittuu Kemijärven pelastusasemaryhmään, johon kuuluvat Kemijärven kaupunki sekä Sallan ja Pelkosenniemen kunnat. Kemijärven pelastusasemaryhmässä työvuorot koostuvat tällä hetkellä 2 henkilön vuorovahvuudesta. Lapin pelastuslaitoksen tavoitteena on kasvattaa asemaryhmien työvuorovahvuutta 1+3 henkilöön.

Tehtävänkuva:
Ylipalomiehen tehtävänkuva on monipuolinen ja pitää yleisesti sisällään pelastustoimintaan osallistumista, tarvittaessa pelastusryhmän johtamista sekä tilannepaikan johtajana toimimista, sopimuspalokuntalaisten kouluttamista, kalustonhuoltoa ja kunnossapitoa sekä turvallisuusviestinnän osa-alueita eri kohderyhmille. Voit saada vastuullesi myös lisätehtäviä (esim. pi- laitehuolto, PVAT- välineiden tarkastaja, ym.), joihin työnantaja sinut kouluttaa.

Tarjoamme sinulle:
- Vaihtelevan, mielekkään ja työhyvinvointia lisäävän työtehtävän eri pelastusasemilla työskentelyn kautta.
- Haasteellisia ja mielenkiintoisia vastuutehtäviä sekä mahdollisuuden kehittää ja monipuolistaa omaa osaamista pelastusalan ammattilaisena.
- Mahdollisuuden vaikuttaa työnkuvaasi omien vahvuuksiesi, mielenkiintosi sekä osaamisen mukaisesti.
- Käyttöösi polkupyöräedun ja LAPHAn vuokrattavat lomamajat.
- Mukavan työyhteisön sekä Lapin luonnon tarjoamat erinomaiset metstästys-, kalastus- ja ulkoiluharrastusmahdollisuudet!

Odotamme sinulta:
- Hyvää paineensietokykyä, oma-aloitteisuutta ja käden taitoja.
- Kehittävää ja hyvää asennetta työtehtäviin sekä työyhteisöön. Hoidathan työtehtäväsi fiksusti ja jämptisti, työniloa unohtamatta.
- Ammatillisten taitojen lisäksi hyviä vuorovaikutustaitoja.

Tehtävän kelpoisuusehdot:
- Valtioneuvosten asetuksen 407/2011, 6 § määrittelemä miehistön kelpoisuus.
- BC-luokan ajokortti.
- Firefit-indeksin pitää olla vähintään 3,0 tai pelastustoimikelpoisuus taso 1.

Tehtävässä tarvitset erityisesti oma-aloitteisuutta, kykyä työskennellä myös yksin sekä kehittävää ja hyvää asennetta työntekoon. Arvostamme sitä, että hoidat tehtäväsi fiksusti ja jämptisti, työniloa unohtamatta.

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät HYVTES:n mukaisesti. Viran sijaisuudessa on koeaika. Työaika on voimassa olevan poikkeusluvan mukainen työaika (24 h työvuorot, 42 h viikossa).

Valittavalta henkilöltä vaaditaan työterveyshuollon tekemä työhöntulotarkastus ja huumausainetestitulos.

Lisäksi valittavalta henkilöltä vaaditaan suostumus turvallisuusselvityksen tekemiseen. Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.

Tule huippuhommiin hakemalla viransijaisuuteen Kuntarekry-palvelussa 25.5.2026 klo 15.00 mennessä!

Viransijaisuus täytetään sopimuksen mukaan.

https://pelastustoimi.fi/lappi https://pelastustoimi.fi/lappi

Palopäällikkö
Jussi Hannukari
p. 040 765 5025
jussi.hannukari@lapha.fi

Kemijärven pelastusasemaryhmä

Me olemme Lapin hyvinvointialue

Lapin hyvinvointialueella työskentelee yli 8000 sote- ja pelastusalan ammattilaista 17 kunnan ja neljän kaupungin alueella. Meillä kohtaavat ainutlaatuiset luonnonelämykset, yhteisöllisyys ja merkityksellinen työ. Kanssamme sinäkin voit rakentaa itsesi näköisen työuran.

Meillä uskotaan ihmiseen – täällä sinulla on tilaa kehittyä, vaikuttaa ja olla oma itsesi. Huippuhommissa erilaisuus on rikkaus. Tervetuloa huippujoukkoomme sellaisena kuin olet!

Tutustu meihin lisää osoitteessa www.lapha.fi .

Seuraa matkaamme somessa!
@huippuhommissa_laphalla #HuiputKohtaavat

Kemijärvi

Tutustu työnantajaan
  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Koeaika: Enintään puolet määräaikaisuuden kestosta
Lapin hyvinvointialue / Lapin pelastuslaitos
Kemijärven pelastusasemaryhmä
72015920.4.2026 klo 15:00 - 25.5.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhdeSopimuksen mukaan, päättyen 31.12.2026Ei etätyömahdollisuuttaHYVTES:n mukainen
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Lapin hyvinvointialue / Lapin pelastuslaitos
Kemijärven pelastusasemaryhmä
72015920.4.2026 klo 15:00 - 25.5.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhdeSopimuksen mukaan, päättyen 31.12.2026Ei etätyömahdollisuuttaHYVTES:n mukainen
Sinulle suositellut työpaikat