Hakuaika päättyy 4.5.2026 klo 23:59
Haemme varhaiskasvatuksen sosionomia ajalle 1.8.2026-31.7.2027 Hulta päiväkotiin.
Varhaiskasvatuksen sosionomina olet osa päiväkodin päivittäistä varhaiskasvatustiimiä. Edistät toimintaa moniammatillisen yhteistyön toteuttamiseen ja varhaiskasvatuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen yhteistyörakenteisiin liittyvällä osaamisellasi. Työtehtäviin kuuluu myös perheiden ohjaaminen kunnassa tarjottavien sosiaalipalvelujen piiriin.
Varhaiskasvatuksen sosionomi on päiväkodin mitoitukseen sisältyvä tehtävä, joten työ tapahtuu pääosin lapsiryhmässä.
Työhön vaaditaan toisen kotimaisen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä toisen kotimaisen kielen hyvä taito.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 27 §:n mukaan. Koeaika on neljä kuukautta. Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä terveystodistus 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
päiväkodinjohtaja Susann Fagerlund, 040 5682 482, susann.fagerlund@kimitoon.fi
Kemiönsaaren kunta
Kemiönsaari on dynaaminen 6 550 asukkaan kaksikielinen saaristokunta. Teemme yhdessä töitä elinvoimaisen kunnan ja hyvinvoivien kuntalaisten hyväksi. Uskomme avoimeen, aktiiviseen ja kehittävään työympäristöön.
Kemiönsaaren kunta on savuton kunta.
Vretantie 19
Kemiönsaari 25700
Kemiönsaaren kunta
Kemiönsaaren kunta