Siirry pääsisältöön
Henkilökohtainen avustaja

Hakuaika päättyy 7.5.2026 klo 23:59

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Etsitään henkilökohtaista avustajaa naistyönantajalle Alavudelle n. 30 h/kk.

Etsitään henkilökohtaista avustajaa naistyönantajalle Alavudelle Taipalukseen määräaikaiseen työsuhteeseen n. 30 h/kk. Työt alkavat heti sopimuksen mukaan ja kestävät syys-lokakuun vaihteeseen.

Työpäivät sovitaan yhdessä avustajan kanssa, mutta pääasiassa avustukset tapahtuvat arki-iltapäivisin klo 13 eteenpäin muutamana kertana viikossa.

Työnantaja tarvitsee apu mm. uimahallissa, ulkoilussa, asioinnissa, shoppailureissuilla sekä leivonnassa. Hänellä on haasteita tasapainon kanssa, jonka johdosta käytössä on reumarollaattori. Avustamistehtävät sijoittuvat vapaa-ajan toimiin.

Työpaikan lähtöpaikka sijaitsee noin 15 km keskustasta, joten avustajalla olisi tärkeää olla auto. Liikkumiseen työpäivän aikana käytetään kuljetuspalvelua.

Työnantaja etsii iloista ja positiivisen asenteen omaavaa naisavustajaa.

Työsuhteessa noudatetaan HETA-liiton työehtosopimusta. Valinta voidaan tehdä jo hakuaikana sopivan henkilön löydyttyä.

Huomioithan, että työnantajana toimii avustettava itse eli yksityinen henkilö. Etelä-Pohjanmaan henkilökohtaisen avun keskus neuvoo työsuhdeasioiden ja työnantajavelvoitteiden hoidossa, eikä toimi työnantajan roolissa.

Henkilökohtaisen avun tuki ja rekrytointi: Taija Kangas, p. 046 920 9543 (Tiedustelut ma, ti ja to klo 9-11) tai taija.kangas@hyvaep.fi

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue / Yksityinen työnantaja

Etelä-Pohjanmaan henkilökohtaisen avun keskus auttaa työnantajia rekrytoinneissa.

-

Alavus 63370

Tutustu työnantajaan
  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue / Yksityinen työnantaja72114422.4.2026 klo 15:02 - 7.5.2026 klo 23:59MääräaikainenTyösuhdeMahdollisimman pianEi etätyömahdollisuutta12,89 €/h Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue / Yksityinen työnantaja72114422.4.2026 klo 15:02 - 7.5.2026 klo 23:59MääräaikainenTyösuhdeMahdollisimman pianEi etätyömahdollisuutta12,89 €/h
Sinulle suositellut työpaikat